Abivuoden kunniaksi eilen järjestettiin jo lukuvuoden toinen kulttuurimatka. Jälleen Helsinkiin. Sijainti varmaan johtuu enemmän siitä, että oppilaat ja opettajat suosivat sitä, kuin siitä, että siellä sijaitsisi kaikki Suomen kulttuuri.
Ohjelma oli rakenteeltaan samantapainen kuin viime kerralla, joten siitä ei sen enempää. Illalla kuitenkin käytiin elokuvateatterissa teatterin sijaan ja Kultainen Kompassi oli elokuva.
Vaihtoehtoina olisi ollut pari kehuja saanutta elokuvaa, mutta jostain kumman älynvajauksesta päätettiin me kavereiden kesken mennä katsomaan tuota Kompassia, josta jo ennestään tiedettiin odottaa surkeaa tusinafantasiaa.
Elokuva kertoi tytöstä, joka saa käsiinsä kompassin, joka kertoo totuuden (ja idea oli yhtä tyhmä kuin miltä se kuulostaa) ja se apunaan hän lähtee etsimään kadonneita ystäviään. Juonessa oli paljon muitakin elementtejä, kuten salaperäinen Tomu, jota James Bond aka Lord Asriel aka Daniel Craig lähtee etsimään.
Eräs ystäväni on lukenut Kultainen Kompassi-kirjan, johon elokuva pohjautuu sekä muut sarjan kirjat (yhteensä kolme) ja hän sitten paljasti kuinka kehno se kirjakin oli. Elokuva oli jo saanut epäonnistumisen leimansa.
Keskinkertaisesta fantasiajärkäleestä (yli 500 sivua) tuli tietenkin sitäkin huonompi elokuva (2 tuntia), sehän on kuin luonnonlaki. Monet juonielementit (tai oikeastaan kaikki) oltiin yritetty elokuvaan tunkea ja aikamoinen sekasotku siitä tulikin, kiitos hölmön käsikirjoituksen. Juoni vilisteli aukkoja niin paljon, että minä ja kaverini saimme jatkaa niistä keskustelua tänään eilisenkin jälkeen.
Hyvä ohjaus olisi saattanut pelastaa Kompassin juustoisen käsikirjoituksen, mutta arvaapas mitä. Aivan, ei se niin tehnyt. Tunnetut ja kokeneetkin näyttelijät saatiin vaikuttamaan tusinanäyttelijöiltä.
Päähenkilö oli suurin näyttelijäpettymys. Hahmosta yritettiin ilmeisesti tehdä itsenäistä ja itsepäistä, mutta nokkelaa pikkutyttöä, mutta aikaiseksi saatiinkin hemmoteltu “emmä halua”-tyttö, josta ei puhkunut ollenkaan sitä asennetta, jota siitä olisi pitänyt.
Elokuvan lopussa tehtiin yksi selvimmistä mokista. Kaksi suurta tapahtumaa olivat tässä elokuvassa vaihtaneet ajallisesti paikkaa kirjaan verrattuna, mutta juonta ei oltu muutettu uusien olosuhteiden mukaiseksi ja lopussa olikin sitten niitä selvimpiä epäloogisuuksia, mitä leffasta löytyi.
Kehut voi antaa sympaattisen näköisille animoiduille eläimille, jotka liikkuivatkin ihan sulavasti. Koko budjetti taisikin mennä silmänkarkkiin.
Pisteytetään nyt tämä elokuva vielä: Asteikolla 1-5 se saa minulta 1,5. Kaikkine puutteineenkin se oli ihan viihdyttävää katsottavaa, vaikkei siitä jäänyt lopussa muuta käteen kuin huokauksia ja iso läjä kysymyksiä (niistä juoniaukoista ja epäloogisuuksista). Viihdyttävyys ei ole kuitenkaan puolta pistettä isompi ansio, jos niinkään iso.
Kultainen Kompassi joutaa eksyksiin.