Helppo herätys

YO-kirjoitusten lähestyminen lisää yllättävän paljon stressiä. Pitää maksaa kaikenmoisia maksuja kirjoista, penkkarikarkeista, abiristeilystä jne. Köyhällä opiskelijalla ei ole varaa kaikkeen, jostain piti tinkiä.

Nimittäin Philips Wake-up lightista. Vaikken sitä edes saanut nähdä, tulee jo nyt ikävä. Se olisi ollut monien aamujen pelastus. Luulisin.

Wake-up lightista suostuin tinkimään jankutettuani itseni kanssa tarpeeksi pitkään asiasta. Yksi peruste minulla oli väittelyssä itseäni vastaan, nimittäin se, että helppoon aamuherätykseen ei välttämättä tarvitse satasen herätyskelloa.

Kerran luin eräältä nettisivulta erään blogimerkinnän, jonka oli kirjoittanut eräs ulkomaalainen opiskelija. Siinä merkinnässä oli eräs tekniikka, jonka nyt ajattelin jakaa:

Siihen tarvitaan kaksi herätyskelloa. Toinen voi olla vaikka kännykän herätyskello tai mikä tahansa, mutta toisessa täytyy voida säätää herätysäänen äänenvoimakkuuta. Semmoinen kello on esimerkiksi radioherätyskello.

Sitten vähän taustaa. REM-uni on unen tärkein vaihe. Silloin ihminen näkee unia ja mielikin “uusiutuu”, “reboottaa”, tai miten vaan. Kaikki REM-uni ei tule yhtenä klönttinä jossain välissä yötä, vaan sitä on useissa jaksoissa unen aikana ja niiden jaksojen välissä on sitten sitä muunlaista unta.

REM-uni on tehokkaimmillaan n. 7-8 tunnin välissä. Se onkin optimaalinen nukkumisaika, nimittäin se 7-8 tuntia. Parasta olisi varmaan nukkua joka yö se 7-8 tuntia. Tämä huomio ei nyt varsinaisesti liittynyt tähän tekniikkaan, mutta voi tätä jotenkin hyödyntää.

Kun ihminen herää REM-unen aikana, hän tuntee itsensä väsyneeksi ja nouseminen voi olla hyvin vaikeaa. Sen takia kannattaa herätä jonkin muun unenvaiheen aikana.

Ihminen herää helpommin silloin, kun hänen unensa ei ole REM-vaiheessa. Pienikin ääni voi herättää hänet. Tähän tämä tekniikkakin perustuu.

Nyt sitten siihen asiaan. Pistä se herätyskello, jossa pystyy säätämään äänenvoimakkuutta, soimaan vaikka semmoiset puolisen tuntia ennen varsinaista herätysaikaasi. Säädä sen kellon äänenvoimakkuus niin pienelle, että et herää siihen REM-unen aikana, vaan sen muun unenvaiheen aikana. Tässä asiassa ei auta muu kuin kokeilla eri päivinä eri äänenvoimakkuuksia.

Sen jälkeen säädät sen toisen herätyskellon herättämään sinut silloin varsinaisena herätysaikanasi. Tämä kello on ns. suunnitelma B, eli jos et herää ensimmäiseen, hiljaiseen herätyskelloon, heräät varmasti tähän toiseen.

Noniin ja se oli siinä. Minunkin pitää vielä kokeilla tätä tekniikka, kun en ole vieläkään sitä kokeillut, vaikka olen tiennyt tästä jo melkein vuoden. Raportoidaan sitten myöhemmin, jos se toimii. Tai ei toimi.

2 Vastaus merkintään "Helppo herätys"

Petri kirjoitti 22.01.2008:

Hehehe. Turhan hankalaksi rakennat herätysrutiinit. Luonnollisin ratkaisu voisi olla sellainen tempaus, jossa menet aikaisin illalla nukkumaan ja sitten heräät ihan omia aikojasi kun unta on vedetty kylliksi kupoliin. Tällöin et tarvitsisi herätyskelloja tai muita apuvälineitä. Tuo keino voisi toimia kohtalaisen hyvin jos nukut joka yö/päivä yhtä pitkään.

Bitten kirjoitti 23.01.2008:

Niin, tuo on tietenkin paras ratkaisu. Mutta opiskelijalle se ei ole edes vaihtoehto, paitsi viikonloppuisin.

Kyllä sitä helpon herätyksen eteen voi nähdä vähän vaivaakin.