Suurin osa ihmisistä on konservatisteja. He äänestävät aina samat naamat ja samat puolueet eduskuntaan, heidän elämänsä on yhtä isoa rutiinia.
Mutta konservatistisuus taitaa ollakin aika luonnollista. Tai ainakin meidän ympäristö kannustaa siihen tehokkaasti.
Se on niin helppoa valita se turvallisin reitti, ajattelematta suuremmin muita vaihtoehtoja. Vaan turvallinen ei ole koskaan turvallista, varsinkaan jos tavoitteet ovat korkealla. Kilpikonna ei koskaan saavuta jänistä, jos se ei tee jotain tavanomaisesta poikkeavaa.
Minä yritän tehdä jotain erilaista saavuuttaakseni tavoitteeni. Mutta se ei ole helppoa.
2 Vastaus merkintään "Tavoitteet"
Petri kirjoitti 07.03.2008:
Politiikka ja asioiden tekeminen tavoitteiden saavuttamiseksi kuulostavat tässä yhteydessä lähes huolestuttavalta. Niistä tulee mieleen jonkun mikrovaltion perustaminen, mutta ehkä sittenkin tällä salamyhkäisellä tyylillä viittaat taloudellisten seikkojen kohentamiseen Webin avulla?
(Viaston linkki on muuten vanhentunut tuossa sivupalkin linkkiruljanssissa.)
Bitten kirjoitti 07.03.2008:
Ajattelin nimetä uuden mikrovaltioni Animemaaksi, mutta herra Bushin kanssa ei olla päästy vielä sopimukseen sen sijainnista. Uhkasi käyttää ydinaseita, jos en lopeta omituisia kyselyjäni.
No siis… Jotain tuon suuntaista (ei mikrovaltiota!) oli tosiaan mielessä, kun tätä kirjoitin, mutta eiköhän nuo periaatteet päde jossain muuallakin.
Kiitos huomautuksesta. Voisi poistaa sen nyt, muuten unohtuu varmasti.