Katso tämän novellin edellisen osat:
Osa 1
Hetken hiljaisuuden jälkeen Unto sanoi “Pitäisi varmaan tämä sotku selvittää. Minulla on vielä vähän hommia täällä, mutta huomenna voisin käväistä kaupungilla. Sinä voit mennä miehesi luo, jos haluat.” Maria alkoi näyttää tympääntyneeltä “Häädätkö sinä oman veljentyttäresi hänen omasta talostaan?” Unto ihmetteli Marian käyttäytymistä “En tietenkään, voithan jäädä tänne jos haluat…” “Tämä on minun taloni nyt Unto-setä! Vaikka se on todella hienoa, että olet elossa, niin minä aion pysyä talossani ja kun aviomieheni tulee, et sinä tänne enää mahdu.” sanoi Maria. “Onhan täällä vaikka kuinka paljon tilaa.” Maria kiukustui entisestään “Ei! Me haluamme Janin kanssa asua yksin, ei vanhuksia!” “Minäpäs ajan tuonne kaupunkiin nyt niitä asioita hoitamaan…” sanoi Unto. “Autoa et vie! Minä ja Jani tarvitsemme molemmat autot ajaaksemme töihin!” Unto meni ulos. Hänelläkin alkoi pinna olla kireällä ja sitä löysätäkseen, hän lähti kävelemään.
Kaupunkiin oli 15km matkaa Unton, tai siis Marian, talolta. Pieni hiekkatie johti pian pikitielle. Unto käveli sitä pitkin hiukan suutuksissaan ja murheissaan. Pian hän kuuli takaataan köhivän auton äänen. Linja-auto pysähtyi tien reunaan henkitoreissaan. Unto ylitti tien voidakseen päästä katsomaan, mistä oli kyse. Hän katseli ikkunoista sisään, auto oli täynnä ulkomaisia turisteja. Yhtäkkiä linja-auton ovi aukesi. Unto kurkisti sisään, mutta pelästyi, kun ulos ryntäsi mies, joka oli kuin paremmassakin hiprakassa. “Meikä poika lähteekin nyt Japaniin, lentokone jo odottaa, ahahahaa!” hän huuteli juostessaan metsään. “Siinä meni näiden turistien opas.” Unto yllättyi, kun linja-autokuski alkoi puhumaan. “Tuleppas vain sisälle lämmittelemään. Odotellaan hinaajaa.” Unto astui sisälle, mutta pelästyi suuresti. Joki välähtelevän kirkas sokaisi hänen silmänsä ja Unto sai pian huomata sen olleen kameroiden salamavalot. Auto oli täynnä turisteja jostain päin Itä-Aasiaa. Kiinalaisia, japanilaisia tai jotain muita vastaavia Unto arveli. “Mitä vielä seuraavaksi” hän mumisi itsekseen ja meni etsimään itselleen paikan.
Jatkuu… Joskus. Ehkä huomenna, ehkä myöhemmin, katsotaan nyt. Jatkuu kuitenkin.