(jee) Syysloma oli, tuli ja meni. Vähän toisin päin vain.
Yli 400 kilometrin mittainen vaarallinen matka (josta kirjoitin ennen syyslomaa) osoittautuikin odotettua leppoisammaksi, vaikka väsymystä se toki aiheutti. Hirmuisen maineen omaavia ohituksia sattui ajomatkallani minunkin kohdalleni, kun eteen välillä tupsahteli minunkin käyttämääni kaaraa hitaampia kulkuvempeleitä. Yllättävän hyvin ne kuitenkin sujuivat.
Mutta miksi sitä ajamisesta tässä turisen, kun ei sinua kuitenkaan kiinnosta. Minua kun vain jostain syystä sattuu hiukan kiinnostamaan, kun ajokortti ei ole kovin kauaa suomalaistekoisessa nahkalompsassani lepäillyt ja ajaminenkin on osoittautunut yllättävän mukavaksi puuhaksi.
Keväällä vielä pyrin karttamaan turhaksi mieltämääni ajokoulua kuin mustaa surmaa ja hammaslääkärikäyntejä. Hirmuista rääkkiähän se autokoulu oli, piti oppitunneilla peräti istua ja opiskella ja siitähän tulikin mieleen koulu, joka on muuten ihan sitä samaa.
Ahkeran koululaisen rutiinilla sujuvien oppituntien lisäksi oli vielä niitä ajotunteja, joissa vanhuuteensa katkeroitunut ukko tai akka vanha nainen huutelee korvaan kovia käskyjä neuvoen samalla, minne pitäisi suuntautua. Näissä urbaanilegendoissa vielä niiden opettajien hengityskin haisee. Toista oli kuitenkin minun autokoulussa.
Ne ajotunnit olivat siis ihan mukavia ja suhteellisen nuoret ajo-opettajat vielä jaksoivat ymmärtää tämmöistä nuorta miehenalkua ja ohhoh, tulipas nyt paljon tekstiä siitä autoilusta, josta minun ei pitänyt kirjoittaa. Tämä päättyy tähän.