Lapsuuteni asuin vielä suurten mahdollisuuksien kaupungissa, Porvoossa, jossa on oli jopa kotipihalla keinuja ja hiekkalaatikko. Keinupituushyppääminen oli siihen aikaan riskialtis ja nautinnollinen harrastus, jos oli hyvää kaveriseuraa kilpailemassa mukana. Leluilla toki leikittiin myös paljon, mutta läheisestä ruokakaupasta löytyi aina jotain kivempaa. Kuten suolaa.
Ruokasuola oli niin tärkeä aine, että siitä piti tehdä jopa suolalaulu ja levittää sitä laajemmalle(teipata muiden pihojen keinuihin). Kerrostalojen seinillä kulki paljon pitkäjalkaisia lukkihämähäkkejä, joiden päälle sylkäistiin ja pistettiin suolaa sekaan. Näin syntyi suolapatsaita, joita sitten talonmiehen käskystä jouduttiin aina välillä siivoamaan pois.Muihin kaupan aarteisiin kuului mm. herkulliset banaanileivokset. Niitä vain syötiin.
Tekniikan parhaimpiin saavutuksiin kuului siihen aikaan kasettisoitin, johon pystyi nauhoittamaan. Radiotoimittajan homma oli yllättävän hauskaa puuhaa, mutta pitihän sitä sanomalehtiäkin tehdä. Niitä jopa otettiin vastaan, kun ilmaiseksi annettiin.
Myyjän ammattikin kiinnosti ja siksi siis heitettiin erään kaverin kotona huonekalut ja muut vastaavaat parvekkeelta alas. Kun närkästyneet aikuiset saapuivat taloon, selityksemme kuului, että “me myytiin ne”.
Toivottavasti nämä muistot säilyvät vielä vaikka koko loppuiän.
2 Vastaus merkintään "Muisteloita"
Petri kirjoitti 30.01.2007:
Heh. Porvoon kutsuminen suurten mahdollisuuksien kaupungiksi johtuu varmasti siitä kun aika on mullannut muistot.
Bitten kirjoitti 30.01.2007:
Niin kai se sitten on :D
Mutta “suurten mahdollisuuksien kaupunki” kuulosti myös hienolta.