Tässä listataan julkaisut, jotka on kytketty tagiin "aamu".

Helppo herätys

YO-kirjoitusten lähestyminen lisää yllättävän paljon stressiä. Pitää maksaa kaikenmoisia maksuja kirjoista, penkkarikarkeista, abiristeilystä jne. Köyhällä opiskelijalla ei ole varaa kaikkeen, jostain piti tinkiä.

Nimittäin Philips Wake-up lightista. Vaikken sitä edes saanut nähdä, tulee jo nyt ikävä. Se olisi ollut monien aamujen pelastus. Luulisin.

Wake-up lightista suostuin tinkimään jankutettuani itseni kanssa tarpeeksi pitkään asiasta. Yksi peruste minulla oli väittelyssä itseäni vastaan, nimittäin se, että helppoon aamuherätykseen ei välttämättä tarvitse satasen herätyskelloa.

Kerran luin eräältä nettisivulta erään blogimerkinnän, jonka oli kirjoittanut eräs ulkomaalainen opiskelija. Siinä merkinnässä oli eräs tekniikka, jonka nyt ajattelin jakaa:

Siihen tarvitaan kaksi herätyskelloa. Toinen voi olla vaikka kännykän herätyskello tai mikä tahansa, mutta toisessa täytyy voida säätää herätysäänen äänenvoimakkuuta. Semmoinen kello on esimerkiksi radioherätyskello.

Sitten vähän taustaa. REM-uni on unen tärkein vaihe. Silloin ihminen näkee unia ja mielikin “uusiutuu”, “reboottaa”, tai miten vaan. Kaikki REM-uni ei tule yhtenä klönttinä jossain välissä yötä, vaan sitä on useissa jaksoissa unen aikana ja niiden jaksojen välissä on sitten sitä muunlaista unta.

REM-uni on tehokkaimmillaan n. 7-8 tunnin välissä. Se onkin optimaalinen nukkumisaika, nimittäin se 7-8 tuntia. Parasta olisi varmaan nukkua joka yö se 7-8 tuntia. Tämä huomio ei nyt varsinaisesti liittynyt tähän tekniikkaan, mutta voi tätä jotenkin hyödyntää.

Kun ihminen herää REM-unen aikana, hän tuntee itsensä väsyneeksi ja nouseminen voi olla hyvin vaikeaa. Sen takia kannattaa herätä jonkin muun unenvaiheen aikana.

Ihminen herää helpommin silloin, kun hänen unensa ei ole REM-vaiheessa. Pienikin ääni voi herättää hänet. Tähän tämä tekniikkakin perustuu.

Nyt sitten siihen asiaan. Pistä se herätyskello, jossa pystyy säätämään äänenvoimakkuutta, soimaan vaikka semmoiset puolisen tuntia ennen varsinaista herätysaikaasi. Säädä sen kellon äänenvoimakkuus niin pienelle, että et herää siihen REM-unen aikana, vaan sen muun unenvaiheen aikana. Tässä asiassa ei auta muu kuin kokeilla eri päivinä eri äänenvoimakkuuksia.

Sen jälkeen säädät sen toisen herätyskellon herättämään sinut silloin varsinaisena herätysaikanasi. Tämä kello on ns. suunnitelma B, eli jos et herää ensimmäiseen, hiljaiseen herätyskelloon, heräät varmasti tähän toiseen.

Noniin ja se oli siinä. Minunkin pitää vielä kokeilla tätä tekniikka, kun en ole vieläkään sitä kokeillut, vaikka olen tiennyt tästä jo melkein vuoden. Raportoidaan sitten myöhemmin, jos se toimii. Tai ei toimi.

Valoherätys

Minä olen huono aamuherääjä. Tosin, minusta vähän tuntuu, että lähes jokainen ajattelee niin itsestään. Kenties.

Noh, joka tapauksessa, minä tilasin itselleni Philips Wake-up lightin, jokaisen aamuinhokin suosikkilelun, erään elefantin innoittamana. Tuon herätyskellon olisi tarkoitus herättää minut valon ja lopulta myös äänen pikkuhiljaisella lisääntymisellä, jolloin minä heräisin “luonnollisesti” ja pirteänä.

En sitten tiedä, toimiiko tuo vekotin, mutta moni seikka puhuu sen puolesta. Tai ainakin moni palaute. Siis ihmiset niiden palautteiden takana.

On se saanut negatiivisiakin arvioita, kenties laite ei toiminut heidän käytössään niinkuin olisi pitänyt. Onneksi he kuitenkin edustavat vähemmistöä. Toisaalta minulle eivät sopineet eräät kovasti kehutut ja suositut kuulokkeetkaan, sillä kuuluin siihen vähemmistöön, jonka korviin ne eivät oikein sopineet.

Tuosta tapauksesta tuskin voi kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä tai -lankoja mihinkään suuntaan. Jos metsään meinaat eksyä nyt, käytä kompassia ja karttaa, älä raahaa lankaa perässäsi, kuten ne nimeltä muistamattomat satuolennot, joiden lanka taisi katketa tai jotain. Tämä kommentti nyt meni taas aiheen vierestä. Tai oikeastaan aikaa kaukaa ohitse.

Nooh, joka tapauksessa, philipsin wake-up light kevensi lompakkoani muutamalla grammalla, eli 90 viiltävällä paperieurolla. Oikeastaan ne kuitenkin olivat jo pankissa, kun ostoksen maksoin, joten siitä, että kevensivätkö ne (suomalaista nahka-) lompakkoani voi olla monta mieltä. Yksikin ihminen voi olla, jos vain sattuu omaamaan monta mieltä.

Sitten vielä aiheeseen liittyvähkö sivuhuomio, josta minun piti tehdä kokonainen blogimerkintä, mutta josta olisi tullut liian ärsyttävän saarnaava, joten päätin lyhentää sen pieneen sivuhuomautukseen tämän blogimerkinnän loppuun:

Uni on aliarvostettua ja kahvipavut ovat kaiken pahan pavut.

Nojaa, kahvista olkoon kukakin mitä mieltä tahansa ja hyvä niin vaan.

Nyt jään vain odottelemaan sitä wake-up laittia, jonka pitäisi saapua vain parin ja viiden viikon sisällä, kiitos sen kauhean suosion. Verkkokauppa.comista, jossa sitä oli tilattu yli 25 kappaletta, olisin jättänyt tilaamatta, jos olisi ollut mitään takeita saada jostain muualta se yhtään nopeammin. Paljon muita vaihtoehtoja en löytänyt, mutta Gigantti oli yksi niistä ja sieltäkin valokellot olivat tyystin loppu.

Toivottavasti se nyt saapuisi sen parin ja viiden viikon sisällä. Sen jälkeen nimittäin alkaa lukuloma, jolloin sitä kelloa todella tarvitsen.