Onko sinulle tuttu tunne se, kun on viimein paljon aikaa toteuttaa omia projektejaan tai tehdä jotain hyödyllistä, sitä ei millään jaksaisi ja kaikki se aika kuluu lopulta tehdessä ei-mitään?
Kun on vähän aikaa käytettävissään, ainakin minä pystyn silloin käyttämään sen ajan kaikkein parhaiten hyödykseni.
Jossain sarjakuvastripissä tämän tunteen voisi kuvata jotenkin näin: “Aegh, tässä on vielä paljon aikaa, teen tuon tehtävän myohemmin.” jne.
Ah, vihaan koeviikkoa.
Tätä aihetta olen saattanut pohtia aikaisemminkin jossain blogissani, mutta se kiinnostaa minua sen verran, että otan sen jälleen esille:
Kuvittele olevasi hiiri, ihan tavallisen kokoinen semmoinen. Kuvittele eteesi, siis hiiren eteen, tulitikku, tavallisen kokoinen tulitikku, melkein hiiren korkuinen. Kuvittele se tulitikku palamaan. Tavalliset tulitikuthan palavat muutamassa sekunnissa, joten terveen järjen mukaan se palaa hiirenkin näkökulmasta muutamassa sekunnissa. Vai palaako?
Kuvittele olevasi ihminen, sen ei varmaan pitäisi olla kovin vaikeaa. Aivan, siis tavallisen kokoinen ihminen, vajaa kaksimetrinen. Nyt, kuvittele eteesi tulitikku, joka on melkein sinun korkuinen, vaikka n. 1,5 metriä. Kuvittele se tikku palamaan. Siinä tuskin menee muutamaa sekuntia, vaan se palaa ehkä n. tunnissa. Vai palaako?
Nyt, kuvittele olevasi kaksikymmentämetrinen jättiläinen. Kuvittele eteesi tulitikku, joka on n. 1,5-metrinen ja kuvittele se palamaan. Palaako se n. tunnissa pois? Vai meneekö siinä vain muutama sekunti?
Noniin, nyt voit kysyä itseltäsi: Mitä opin tästä? Eräs kaverini tiivisti tämän ajatukseen, “Ehkä aika on suhteessa massaan”. Muistan joskus nähneeni dokumentin, jossa kerrottiin, kuinka kärpäset tuntevat ajan kulkevan hitaammin kuin ihminen ja sen takia ne pystyvät reagoimaan nopeasti uhkaaviin liikkeisiin. Ehkä tämä pätee muihinkin pieniin eläimiin ja hyönteisiin?