Valkolakki kävi päässä ja matkasi takaisin sinne, mistä tulikin, eli pahvilaatikkoon. Yo-arvosanat ansaitsivat tyytyväisyyteni. Stipendirahaakin tuli, jopa kahdesta lähteestä.
Kummallisin yo-lahjoistani oli kokovartalopeili. Vakiolahja valmistuneille näyttää olevan kaikenmoiset kipot ja kupit. Rahaa tuli sen verran, että kohta on varaa ostaa kannettava tietokone. Ja nyt päästäänkin siihen varsinaiseen asiaan…
Se kannettava, jota havittelen on syy siihen, minkä takia päärynä on niin epäsuosittu. Siis Apple MacBook. Olen vain iloinen, kun pääsen tästä pöytäkoneesta eroon. Odotus kuitenkin jatkuu vielä vähän aikaa.
Tänään se kauan odotettu kirjalähetys sitten saapui. (Millainen ihminen odottaa innolla kirjoja…?)
Kirjojen saapumisen kunniaksi kerron vähän kirjoista, joita on tullut viime aikoina ostettua:
Ehdinkin jo mainita Scott H. Youngin Learn More, Study Less -e-kirjan sekä Cyan ja Collis Ta’eedin How To Be a Rockstar Freelancerin, joka on myöskin e-kirja. Ensinnä mainittu on opiskeluopus. Tyytyväinen asiakas olen, kirjassa on hyvä läjä käytännönläheisiä tekniikoita.
Jälkimmäinen e-kirja kertoo freelanceriuudesta (Tai mitenkä se nyt taivutetaankaan? Ei ainakaan noin.) Kokonaan en ole kirjaa ehtinyt lukea, mutta paljon sitä on ainakin kehuttu.
Vähän aikaa sitten sain luettua Seth Godinin Purple Cow’n. Kirja on markkinoijille suunnattu opus merkittävistä tuotteista ja niiden tekemisestä. Kirjailijan omin sanoin (suurinpiirtein): “This book is about the what, why and how of the purple cow”.
Oli pakko pistää siteeraus, kun se noin hyvin rimmasi.
Tänään saamassani kirjalähetyksessä oli mukana toinen herra Seth Godinin kirja: Unleashing the Ideavirus, jossa Godin väittää, että markkinointi on parhaimmillaan silloin, kun ihmiset levittävät tietoisuutta tuotteesta muille ihmisille. Niinkuin suusta suuhun.
Kirjalähetyksessä tuli mukana myös Darren Rowsen ja Chris Garretin ProBlogger-kirja. Se on melko kattava opus bloggaamisesta ja rahan ansaitsemisesta bloggaamalla. En odota oppivani paljon uutta siitä, mutta ainakin kaikki tarpeellinen tieto on koottu yksiin kansiin.
Muutama päivä sitten tein pari uutta e-kirja-ostosta. Koneen syövereissä lojuu nyt Leo Babautan Zen to Done ja Joel Commin AdSense Secrets 4.0. Zen to Done yrittää opettaa, miten saada asioita aikaiseksi. Pääteemana on simppeliys. AdSense Secrets 4.0. taas valottaa tietoa AdSensestä: miten maksimoit AdSense-tulosi yms.
E-kirja-ostokset ovat nyt olleet varsin kannattavia, kun dollari on niin alhainen verrattuna euroon. E-kirjat kun eivät dollareissakaan maksa yleensä kovin paljon.
Sitten ei pidä tietenkään unohtaa ihanaista pääsykoekirjaani (Kimmo Saariston ja Kimmo Jokisen Sosiologia), eikä lukuisia mangapokkareita.
Ja jos otetaan vielä huomioon muutkin luettavat, kuin kirjat, niin onhan sitä tullut paljon blogejakin luettua. Syötteitä on tällä hetkellä tilauksessa 83 kpl, joista ainakin yli 50 on aktiivisia blogeja.
Juu, kyllä minä tykkään lukemisesta.
Aatoksia kärsii edelleen identiteettikriisistä. Syytän sitä siis laimeasta päivitystahdista.
Se sikseen. Nyt pieni tarina.
AdLibris nettikirjakauppa sai minusta vakituisen asiakkaan, kun aloin joskus muutama kuukausi sitten tilata sieltä koulukirjoja. Hinnat olivat halvat ja toimitus sopivan nopea.
Kun AdLibris joutui kerran lähettämään erään tilauksen kahdessa paketissa, jouduin maksamaan postikulut vain toisesta. Tämmöinen toiminto oli minulle uutta ja se ilahdutti kovasti. AdLibris oli mukava ja luotettava kauppa.
...Kunnes 4-7 arkipäivän lähetys venyi yli 8 arkipäivän lähetykseksi. Tilasin läjän kirjoja 30. päivä huhtikuuta ja paketti on tällä hetkellä vasta jossain Postin lajittelukeskuksessa.
Tämän kerran voisi ehkä antaa anteeksi, mutta… “Hohoi”. Kukas se sieltä huutelee?
Hail Bitten. Sotilaana astelin ja sitten juoksin penkkarilavalle, jossa sain (tai jouduin) olemaan osallisena Isengard-spektaakkelissa. Entit vastaan Nazgûlit. Tällä kertaa Nazgûlit voittivat.
Kuten on perinteenä, myös sketsejä esitettiin. Osa oli hauskoja, osa ei. Minun sketsiehdotukseni matikanopettajasta ei päätynyt esitettäväksi, vaan matikanopettajan käsiin. Matikan kokeessa nimittäin huomasin paperilapun taulukkokirjan välissä, enkä halunnut syytettä lunttaamisesta, joten annoin sen opettajalle. Siinä oli luokkatoverieni ja minun suunnittelemia sketsejä matikanopettajasta.
Ala-astelaiset saivat karkkia, yläastelaiset makaroonia.
Penkkaripainajaisten jälkeen oppilaat kannettiin kuorma-auton lavalle ja kilpaa ruotsinkielisten kanssa huudettiin “nollaa”. Ruotsinkielisiä oli enemmän, se oli epäreilua.
Myöhemmin päivällä mentiin laivalle juhlimaan ja juomaan. Hauskaa oli. Kolmen tunnin yöunten jälkeen oli aamulla hiukan päänsärkyä.
Siinä oli meidän abireissu. Vanhoja luokkatovereita en tule enää paljon näkemään. Se on tavallaan surullista.
Mutta nyt pitää keskittyä lukulomaan. Ihan onnistuneesti se on alkanut. Pitäisi Manabukin saada jälleen käyntiin. Ehkä jo tämän päivän aikana.
Tämä penkkaripäivä tuskin unohtuu.
Lasketaan vähän.
75*20=1500
Valmista. Selitetäänpä.
Minä olen suorittanut suurinpiirtein 75 kurssia, joihin on tarvinnut ostaa kirja. Nykyään koulukirja maksaa semmoiset 20€. Arvaat jo varmaan, mikä tuo 1500 on.
Sitten, jos ynnätään mukaan vielä wanhojen tanssin asun vuokrauksen, bussimatkat (42€:lla saa 42 matkaa. Lukioaikana pitää kulkea satoja matkoja.), abiristeilyn, kertauskirjat YO-kokeita varten jne, tulee aika kiva pieni omaisuus.
Reilusti yli 2000€ on kulunut tämän kolmen vuoden aikana ja mitä sillä on saatu? Vähän kokemuksia, runsaasti yleistietoa, josta 95% unohtuu muutaman seuraavan vuoden aikana (suurin osa on tosin jo unohtunut) sekä kasan koulukirjoja.
Yhteiskunnan veroa maksavaksi kansalaiseksi on kallis päästä. Ihme, että niin harva jättää homman kesken. Ehkä se raha ei sitten merkitse kaikkea. Ja ehkä se yhteiskunta on niin hyvä propagandisti ja argumentoija ja mitä kaikkea.
Onneksi yliopistossa saa kuulemma ainakin osan kirjoista lainattua kirjastosta. Ja onneksi armeijassa olosta maksetaan. Ja onneksi raha on vain rahaa. Ja onneksi minä olen tyytyväinen tähän.
Minä olen huono aamuherääjä. Tosin, minusta vähän tuntuu, että lähes jokainen ajattelee niin itsestään. Kenties.
Noh, joka tapauksessa, minä tilasin itselleni Philips Wake-up lightin, jokaisen aamuinhokin suosikkilelun, erään elefantin innoittamana. Tuon herätyskellon olisi tarkoitus herättää minut valon ja lopulta myös äänen pikkuhiljaisella lisääntymisellä, jolloin minä heräisin “luonnollisesti” ja pirteänä.
En sitten tiedä, toimiiko tuo vekotin, mutta moni seikka puhuu sen puolesta. Tai ainakin moni palaute. Siis ihmiset niiden palautteiden takana.
On se saanut negatiivisiakin arvioita, kenties laite ei toiminut heidän käytössään niinkuin olisi pitänyt. Onneksi he kuitenkin edustavat vähemmistöä. Toisaalta minulle eivät sopineet eräät kovasti kehutut ja suositut kuulokkeetkaan, sillä kuuluin siihen vähemmistöön, jonka korviin ne eivät oikein sopineet.
Tuosta tapauksesta tuskin voi kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä tai -lankoja mihinkään suuntaan. Jos metsään meinaat eksyä nyt, käytä kompassia ja karttaa, älä raahaa lankaa perässäsi, kuten ne nimeltä muistamattomat satuolennot, joiden lanka taisi katketa tai jotain. Tämä kommentti nyt meni taas aiheen vierestä. Tai oikeastaan aikaa kaukaa ohitse.
Nooh, joka tapauksessa, philipsin wake-up light kevensi lompakkoani muutamalla grammalla, eli 90 viiltävällä paperieurolla. Oikeastaan ne kuitenkin olivat jo pankissa, kun ostoksen maksoin, joten siitä, että kevensivätkö ne (suomalaista nahka-) lompakkoani voi olla monta mieltä. Yksikin ihminen voi olla, jos vain sattuu omaamaan monta mieltä.
Sitten vielä aiheeseen liittyvähkö sivuhuomio, josta minun piti tehdä kokonainen blogimerkintä, mutta josta olisi tullut liian ärsyttävän saarnaava, joten päätin lyhentää sen pieneen sivuhuomautukseen tämän blogimerkinnän loppuun:
Uni on aliarvostettua ja kahvipavut ovat kaiken pahan pavut.
Nojaa, kahvista olkoon kukakin mitä mieltä tahansa ja hyvä niin vaan.
Nyt jään vain odottelemaan sitä wake-up laittia, jonka pitäisi saapua vain parin ja viiden viikon sisällä, kiitos sen kauhean suosion. Verkkokauppa.comista, jossa sitä oli tilattu yli 25 kappaletta, olisin jättänyt tilaamatta, jos olisi ollut mitään takeita saada jostain muualta se yhtään nopeammin. Paljon muita vaihtoehtoja en löytänyt, mutta Gigantti oli yksi niistä ja sieltäkin valokellot olivat tyystin loppu.
Toivottavasti se nyt saapuisi sen parin ja viiden viikon sisällä. Sen jälkeen nimittäin alkaa lukuloma, jolloin sitä kelloa todella tarvitsen.
Loma tullos ja loma menköös.
Sain juuri suklaalevyn syötyä. Suklaata ei pitäisi syödä.
Sitten asiaan. Tai lähinnä asiattomuuksiin. Loman vietin sukulaisten luona Pohjois-Karjalassa, sekä Lieksassa että Kontiolahdella, jossa on meidän maantiedon opettajan suosikkijärvi, Höytiäinen.
Oli joulu ja joulunahan syödään, kuten minäkin tein. Oikein urakalla, vähän kuten joulupukkikin on varmaan tehnyt. Siellä mielikuvitusmaassa. Oletettavasti.
Sitten harrastin joitakin ulkotoimiakin. Sää vaan oli aika lämmin, lumeton ja pimeä. Auringon näin pitkän tauon jälkeen loman loppupuolella ja ohhoh, kuinka se näyttikään samalta kuin aina ennenkin. Ei aurinkoa nyt noin vain unohdeta.
Paluumatkalla junassa töpeksin, kun kuulutettiin, että seuraavaksi juna on Kouvolassa, jonne minäkin olin matkalla, ja minä luulin, että kohta ollaan Kouvolassa. Pakkasin kirjan laukkuun ja lähdin ovelle odottamaan. Puoleksi tunniksi.
Virheistään oppii sanotaan. Tämä taisi olla jo toinen kerta, kun näin tapahtuu. Ja minähän olen matkustellut junalla säännöllisesti jo monta vuotta.
Ihan kiva loma oli. Kyllä sitä näppäinsormeni alkoivat jo syyhytä jossain vaiheessa. Nyt ne pääsivät jälleen toimiin. En minä tätä merkintää varpailla ole näpytellyt. Enkä nenälläkään tai muullakaan ulokkeella.
Hyvää alkanutta vuotta. Eihän siitä ole kuin viisi päivää. Vaiko neljä. Riippuu vähän, miten asiaa katsoo. Tai sitten minä vain käsitin koko jutun väärin. Mmh.
Tänään piti minun tentata maantiedon käsitekokeeseen. Mikä idea opettajallamme olikaan päässään, kun kertauskurssin päätteeksi halusi pitää pienenmoisen käsitekokeen?
Tosin, maantiedon opettajaamme ei saa kyseenalaistaa. Ai mistä syystä? Ihan vaan syystä.
Eihän siitä lukemisesta sitten tullutkaan mitään, kun alakerrasta yhtäkkiä kaikotetaan, että tänään mennään Jumboon jouluostoksille ja että se tulee kuluttamaan koko päivän verran aikaa.
Lähdin mukaan sillä ehdolla, että saan etupenkillä istuskella ja lukea kokeisiin. Musiikki vaimensi takapenkin moninaiset häiriötekijät.
Hell Singin Jumbo oli kauhea paikka. Ensin oli vaikea löytää edes parkkipaikalle ja sitten siellä parkissa piti haahuilla ja hortoilla, kunnes vapaa paikka sitten viimein löytyi – kattokerroksesta.
Jumbo oli nimensä mukaisesti Jumbo, siellä oli nimittäin ihmisiä ihan Jumbosti. Muutaman tunnin ajan tuhlauksen jälkeen (olkaamme katkeria anttiloille, dressmanneille ym.) löysin citymarketista etsimäni talvikengät ja sitten lahjat vielä vanhemmille.
Myöhemmin sain kuulla, että muut eivät saaneet aikaiseksi mitään. Olipas ***** reissu.
Takaisin päin kun pääsimme viimein lähtemään, oli jo niin pimeää, ettei lukea nähnyt, ei ollenkaan. Se tenttaaminen jää sitten täksi illaksi ja huomisaamuksi, huomenna se koe nimittäin on.
Lopuksi vielä semmoinen huomio, että mikä idea niillä koulunpitäjillä oli määrätä koeviikko pidettäväksi keskellä ruuhkaisinta jouluaikaa?
Satunnainen mölähdys:
Garf.
Tänään on itsenäisyyspäivä. Minä juhlistin itsenäisyyttä lukemalla itsenäisesti tuleviin kokeisiin. Koulun uusi kuusijaksojärjestelmä osaa kyllä olla aikamoinen “pain in the a… butt”. Koeviikkoa tulee koeviikon perään kuin milläkin liukuhihnalla.
Pikkuhiljaa pitäisi minunkin alkaa valitsemaan ammattia tai jonkinmoista ammatillista suuntaa itselleni, kun keväällä pitää hakea tuleviin opiskelupaikkoihin. Se tarkoittaa sitä, että yo-kokeiden jälkeen pitää ryhtyä lukemaan jonkin yliopiston pääsykokeisiin.
Eilen tein ajankuluksi mol.fi:n AVO-ammatinvalintatestin. Yksi kiinnostavimmista ammateista, mitä se minulle tyrkytti oli copywriter. Elikkä mainostekstejä tulen tekemään tulevaisuudessa. Jos siis copywriteriksi ryhdyn. Kumma, kun sille ei ole suomenkielistä nimitystä.
Muita ammatteja AVO:n listalla oli mm. kielenkääntäjä ja apteekkari. Plääh, sanon minä. Muutenkin kieli menee solmuun vieraita kieliä puhuessa ja sitten pitäisi käännellä sitä vielä lisää. Apteekkarius on taas niin mautonta.
Huomenna koittaa jälleen se päivä, kun meidän lukiomme lähtee vuosittaiselle kulttuurimatkalle Helsinkiin.
Päivän päätapahtuma on kolmen tunnin vapaa-aika, jonka ohjelma koostuu raxista, fantasiapeleistä, akateemisesta kirjakaupasta, goodfellowsista ja ehkä jostain muustakin, jos vain jää aikaa. Raxia pidetää yleisesti merkittävimpänä kohteena edellä luetelluista, mutta muitakin mielipiteitä asiasta on. Raxin (maksa tietty summa, syö niin paljon kuin haluat-ravintola) selviytymistaistostrategiat merkitsevät paljon: liikaa ei saa juoda, jotta jaksaa syödä enemmän.
Raxissa pidetään myös perinteinen “kuka pystyy syömään eniten pizzapaloja”-kilpailu. Kaksi kertaa peräkkäin voittanut hallitseva mestari olen minä (vaikka hoikka olen vieläkin) ja voin olla siitä hyvin, hyvin ylpeä.
Itselleni tärkeimmäksi kohteeksi on muodostunut fantasiapelit, joka siis tarjoaa täysnörteille kaikenmoista mukavaa, kuten mangaa, animea, keräilykortteja, roolipelejä jne. Fantasiapelit on semmoinen kulttuurikohde, jossa tuppaa rahat hupenemaan nopeasti jostain kumman syystä. Tänä vuonna siihen tuskin tulee poikkeusta.
Akateeminen kirjakauppa ja mangakauppa Goodfellows ovat myös oivia lompakonnakertajia, mutta todistetusti eivät yhtä tehokkaita kuin fantasiapelit. Vaihtelu ja liikunta kuitenkin virkistää raximaisen täyden kulttuurimatkailijan.
Matkalla on luvassa yllä mainittujen pääkohteiden lisäksi joitain näyttelyitä, sekä myöhäisillan teatteri, jotka vievät valitettavan paljon kulttuurimatkan laatuajasta (aikataulun järjestäjiä olkoon syyttäminen).
Toivotan itselleni hyvää matkaa.
Tästä olet varmaan jo kuullut.
Täältä selviää hänen motiivinsa. Hän ei selvästi ollut tyytyväinen tähän yhteiskuntaan, mutta suurenteli kuitenkin yhteiskuntamme ongelmia ja luuli, että ihmiskunta hyötyisi hänen radikaaleista toimistaan – vaan kun ei hyödy. Kutsui itseään “toisinajattelijaksi”, mutta hullu tuo on.
Ottaa päähän.
Uhrien ja omaisten kohtalo oli valitettavaa.
Onko sinulle tuttu tunne se, kun on viimein paljon aikaa toteuttaa omia projektejaan tai tehdä jotain hyödyllistä, sitä ei millään jaksaisi ja kaikki se aika kuluu lopulta tehdessä ei-mitään?
Kun on vähän aikaa käytettävissään, ainakin minä pystyn silloin käyttämään sen ajan kaikkein parhaiten hyödykseni.
Jossain sarjakuvastripissä tämän tunteen voisi kuvata jotenkin näin: “Aegh, tässä on vielä paljon aikaa, teen tuon tehtävän myohemmin.” jne.
Ah, vihaan koeviikkoa.
Ensilumi on viimein laskeutunut maahan. Mitähän se mahtaa merkitä?
Se sulaa pois. Niinkuin viime vuonna. Nyt on vielä liian aikaista talvelle. Ja hyvä niin. Mene pois, lumi.
Noh, onhan siinä talvessa hyvätkin puolensa. Pääsee viimein opettelemaan talviajoa (ja riskeeraamaan henkensä siinä samalla), ei tarvitse leikata nurmikkoa, ei tarvitse sietää kesäötököitä ja muuta mukavaa. On se talvi hyvä. Ihan hyvä. Vaan kesä on parempi.
Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan. Nyt siihen olisi periaatteessa mahdollisuus, kun NaNoWriMo, eli kansainvälinen kirjoituskuukausi on alkanut. Tarkoitus olisi kirjoittaa kuukaudessa 175-sivuinen/50 000-sanainen kirja. Huhhuh.
En usko, että onnistun tuossa tavoitteessa. Haluan jättää aikaa omille tekemisillenikin. Tämä haaste kuitenkin tarjosi alkusysäyksen kirjoitusunelmalleni, jota olen ennenkin yrittänyt toteuttaa, tosin laihoin tuloksin. Nyt minulla on kirjan prologi valmiina.
Toistaiseksi nimeämätön kirjani on fantasiakirja, joka kertoo Taem-nimisestä miehestä. Hän herää keskellä vilkasta fantasiakaupunkia ilman minkäänlaista muistikuvaa mistään. Hän on varma vain yhdestä asiasta: hän on Jumalan poika.
Pyrin tästä kirjasta tekemään hiukan Terry Pratchett-tyylisen huumorifantasiakirjan. Alku vaikuttaa ainakin minun silmissäni ihan lupaavalta. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.
Viime tippaan kun jättää, tippa haihtuu. Tai tipahtaa.
Viime aikoina on ollut pientä kiirettä maantiedon projektin kanssa. Lapista kirjoitan. Pitäisi olla valmiina muutaman päivän sisällä, en edes tiedä tarkkaan.
Sitten semmoinen juttu vielä, että käyttäkää FeedBurneria. Sillä saa aikaiseksi monipuolisesti muokattavia RSS-syötteitä ja palvelu tarjoaa muitakin syötteisiin liittyviä palveluja. Sitten vielä mainostan omaa, uutta, hienoa syötettäni.
(jee) Syysloma oli, tuli ja meni. Vähän toisin päin vain.
Yli 400 kilometrin mittainen vaarallinen matka (josta kirjoitin ennen syyslomaa) osoittautuikin odotettua leppoisammaksi, vaikka väsymystä se toki aiheutti. Hirmuisen maineen omaavia ohituksia sattui ajomatkallani minunkin kohdalleni, kun eteen välillä tupsahteli minunkin käyttämääni kaaraa hitaampia kulkuvempeleitä. Yllättävän hyvin ne kuitenkin sujuivat.
Mutta miksi sitä ajamisesta tässä turisen, kun ei sinua kuitenkaan kiinnosta. Minua kun vain jostain syystä sattuu hiukan kiinnostamaan, kun ajokortti ei ole kovin kauaa suomalaistekoisessa nahkalompsassani lepäillyt ja ajaminenkin on osoittautunut yllättävän mukavaksi puuhaksi.
Keväällä vielä pyrin karttamaan turhaksi mieltämääni ajokoulua kuin mustaa surmaa ja hammaslääkärikäyntejä. Hirmuista rääkkiähän se autokoulu oli, piti oppitunneilla peräti istua ja opiskella ja siitähän tulikin mieleen koulu, joka on muuten ihan sitä samaa.
Ahkeran koululaisen rutiinilla sujuvien oppituntien lisäksi oli vielä niitä ajotunteja, joissa vanhuuteensa katkeroitunut ukko tai akka vanha nainen huutelee korvaan kovia käskyjä neuvoen samalla, minne pitäisi suuntautua. Näissä urbaanilegendoissa vielä niiden opettajien hengityskin haisee. Toista oli kuitenkin minun autokoulussa.
Ne ajotunnit olivat siis ihan mukavia ja suhteellisen nuoret ajo-opettajat vielä jaksoivat ymmärtää tämmöistä nuorta miehenalkua ja ohhoh, tulipas nyt paljon tekstiä siitä autoilusta, josta minun ei pitänyt kirjoittaa. Tämä päättyy tähän.
...ja kattila täynnä lehtii.
Tänään minä aloitan pitkän ja vaarallisen automatkan kohti Pohjois-Karjalaa, suurinpiirtein Joensuuhun, eli Lieksaan. Eli nyt on taas loman aika ja Aatoksia hiljenee muutaman päivän ajaksi, kun minä olen reissussa. Viimeistään ensi maanantaina pääsen kertomaan lomakuulumiseni tänne blogin puolelle. Sitä odotellessa, vietä sinäkin hyvä loma. Jos sinulla semmoinen nyt sattuu olemaan.
Voisi vielä sen mainita, että muutaman päivän takainen kirjoitukseni siitä suomalaisten salasanamurrosta saavutti parin päivän aikana enemmän kävijöitä kuin Aatoksia-blogin etusivu koskaan. Aatoksia sai olla pienen hetken blogispotin julkkis.
Lukion jälkeen on armeija ja sitten koittaa vapaus. Tai ainakin jotain sen tapaista. Jatko-opintoja varten nimittäin pitää (lue: saa viimein) muuttaa pois täältä syrjäseudulta kaupunkiin. Mitä se kaupunkielämä tuokaan tullessaan?
Kiva.
Mutta tuo se opiskelijaelämä muutakin:
Näitä siis, jos vapaa-aikaa vain on tarpeeksi. Odotukset on korkealla.
Myin eilen vanhan moponi ja nyt on jälleen rahaa millä mällätä. Täytyy kuitenkin sanoa, että on se kaupankäynti armotonta puuhaa. Kokemattomana myyjänä tulin laskeneeksi hintaa ehkä vähän turhankin alas. Ostaja kun keksi olemattomia vikoja mopooni ja minun ooli hiukan vaikea perustella niitä olemattomiksi vioiksi, kun niiden väitteiden todistaminen vääriksi ei ihan aina noin “suoralta kädeltä” käy.
Nooh, tuli sitä rahaa kuitenkin ihan mukavasti. Ensi kevään abiristeilylle pitää ainakin säästää ja on minulla muitakin menoja.
Nyt voin sanoa, että Manga Fukushuu on “maksanut itsensä takaisin”, sillä eräs kustantaja lähetti eräästä mangaan liittyvästä kirjasta arvostelukappaleen. Oli siinä ihmettelemistä, kun minulta kysytään, että haluanko 30€:n arvoisen kirjan arvosteltavaksi blogiini, joka on kuitenkin vain vähän yli kuukauden vanha. Noh, mikäs tässä: Minä saan kiinnostavaa luettavaa, sekä lisää artikkelinaihetta Manga Fukushuuhun ja kustantaja saa mahdollisesti lisää ostajia kirjalleen. Niin sen kai pitääkin toimia.
Pistin myös vanhat blogimerkinnät kategorioihin ja annoin niille tageja, oli siinä hommaa. Hiukan huolimatonkin saatoin olla.
Monia pelejä on mahtunut elämääni ja moni niistä on jäänyt mieleenkin tunnelmansa, pelattavuutensa tai muun ansionsa ansiosta. Tässä niistä muutama:
Muutettuani nykyiseen asuinpaikkaani, sain tutustua tietokoneisiin hiukan lähemmin. Siihen aikaan, eli n. 10 vuotta sitten, tietokoneet kiinnostivat lähinnä pelien takia. Yksi niistä peleistä oli Steel Panthers, legendaarinen toiseen maailmansotaan sijoittuva peli, joka oli ehkä vähän turhan monimutkainen minun ikäiselleni.
Toinen sotastrategiapeli, joka on jäänyt hyvin mieleen oli Red Alert, jota tuli pelattua todella paljon siihen aikaan. Sen scenarionmuokkausmahdollisuudet tuntuivat lähes rajattomilta ja karttatyökalu oli unelmien täyttymys, jonka avulla pääsi toteuttamaan kaikenmoisia ideoita. Tätä peliä muistelen hartaudella.
Kolmas merkittävä tietokonepeli oli Broken Sword II, pelimaailmaani mullistanut seikkailupeli. Jo siihen aikaan minua harmitti se, etten päässyt pelaamaan pelin ensimmäistä osaa, joka olisi varmasti antanut vähän enemään taustaa kiinnostaville hahmoille. Pelin piirrosmaiset grafiikat olivat mielestäni häkellyttävää katsottavaa ja pelin ongelmat olivat juuri sopivan vaikeita minun ikäiselleni pojalle. Tarinakin oli jännittävä. Kokonaisuudessaan se oli siis oikein nautittava kokemus. Vieläkin vereni välillä vetää seikkailupelien puoleen, vaikken niitä ole hirveästi viime aikoina pelannutkaan.
Huomenna se sitten on, filosofian ylioppilaskirjoitukset. Laiskuuden takia en ehtinyt viimeistä kirjaa, yhteiskuntafilosofiaa käsittelevää opusta, lukea ollenkaan, mutta olen kovissa toiveissa sen suhteen, että siitä ei tule paljon kysymyksiä. Yleensä tämänmoisissa tilanteissa käy ihan päinvastoin. Toisaalta, viime syksyn kirjoitukset olivat suhteellisen yhteiskuntapainotteiset, joten toiveet ovat korkealla.
Viime kevään kirjoituksissa oli paljon kysymyksiä etiikasta ja koska syksyllä kirjoitukset painottivat yhteiskuntafilosofiaan, niin jäljelle siis tavallaan jää metafysiikkaa ja tieto-oppia käsittelevä kirja, johon minä olen panostanutkin. Filosofian luvussa on se erikoinen piirre, että toisin kuin esim. biologiaa lukiessa, niin filosofia kirjoista ei saa pelkkää tietoa päähänsä, vaan omat käsitykset muista, itsestään ja maailmasta voivat muuttua. Kun tutustuu eri näkökulmiin eri asioista, niin oma maailmankuva ja -katsomus muuttuvat.
Monilla on käsittääkseni hiukan vääränlainen kuva filosofiasta. He näkevät filosofian melkeinpä vain käsitteellisenä haihatteluna asioista, joilla ei oikeastaan ole käytännön merkitystä. Metafysiikka tosiaan on sellaista, mutta filosofia kokonaisuudessaan on tiede, jolla voi käsitellä asioita arkisista ongelmista vaikka tieteelliseen tutkimukseen asti. Se onkin aina kiinnostanut minua.
Hiukan on ollut remonttia minun huoneessa näiden muutaman päivän aikana. Pöytä heitettiin pihalle, sänky meni vaihtoon, seiniinkin liisteröitiin uutta tapettia. Nyt voin naputella tätä tietokonettani nurkassa, persinkanvärisellä(vai oliko se sittenkin kirsikka… Joku semmoinen) nurkkapöydällä, joka on oikein kätevä. Uusi sänky on tilauksessa, toistaiseksi joudun potemaan selkäkipuja varasängyllä. Jonkun ajan päästä minun pitäisi saada jopa oma kirjahylly.
Nyt on mukava remontinjälkeinen sotku täällä huoneessa, tavarat on laatikoissa ja matot kurtussa seinän vierustalla. ‘Muutos on pahasta’ joskus sanotaan ja niin se varmaan on. Kurkkuni sai remontin aikana kivun, kurkkukivun ja minä en potenutkaan selkävaivoja sängyllä vaan kuumetta ja nuhaa, flunssaksikin voisi sitä siis sanoa. Nuha on vieläkin. On se silti varmaan mukavaa sitten, kun tämä huone on kokonaan valmis.
Monia pelejä on mahtunut elämääni ja moni niistä on jäänyt mieleenkin tunnelmansa, pelattavuutensa tai muun ansionsa ansiosta. Tässä niistä muutama:
Joskus lapsuudenaikanani isosiskoni omisti tietokoneen, joka oli minulle ihan omituinen kapistus. Mitä hyötyä siitä muka on? No, sillä pystyi tietenkin pelaamaan! Siskoni tutustutti minut siinä oleviin pariin peliin. Toinen niistä oli Pong. Aivan, legendaarinen pong ja turhaan se ei ole maineensa veroinen. Minulle ainakin se tarjosi monituisia huvittavia hetkiä.
Ollessani vielä ala-asteella porvoolaisessa pienessä koulussa, jossa oli vain kaksi ensimmäistä luokkaa, olin erään vapaa-ajan kerhon jäsen. Se oli koululaisille tarkoitettu vapaa-ajan kerho, jossa minulle annettiin kerhokortti, johon nimeni oli kirjoitettu väärin. Kerhossa oli paljon tekemistä, kuten pelaaminen: Siellä oli nimittäin vanha segan konsoli, jossa oli ainakin yksi hyvä peli, nimittäin Street Fighter II, joka oli oikein viihdyttävä tappelupeli.
Tätä kolmattakaan legendaarista peliä(tai oikeastaan pelejä) en omistanut, mutta pelasin sitä paljon ystävieni luona lapsuudenaikanani nintendolla. Se peli kertoi pienestä, sinisestä androidista, eli Mega Manistä. Vaikea peli se oli siihen aikaan, enkä tainnut kertaakaan päästä sitä läpi. Monet viihdyttävät tunnit se kuitenkin tarjosi.
Jatkan tätä pelimuistelua ehkä tulevaisuudessa. Niitä pelejä kun on niin paljon.
Tänään putkahti postista uudet kuulokkeet, Labtecin stereo 242 headsetti tietokoneeseen. Kovin paljon ei ole tietokonekuulokkeiden kanssa ollut kokemusta ja kun yritin nämä liittää suoraan koneeseen, jostain syystä vain oikeasta kuulokkeesta kuului jotain. Kaiuttimiin(jotka myös ovat labtecit, tosin aika vanhat) liitettäessä molemmista kuulokkeista on tullut ääni, tuskinpa se äänenlaatu siitä mitenkään kärsii?
Nuo kuulokkeet tilasin verkkokauppa.comista ja niiden suuren suosion takia jouduin odottamaan niitä n. 3 viikkoa. Toinen tilaus, uusi mp3-soitin, jonka tilasin samaan aikaan Multitronicilta (halvat hinnat!) ei ole saapunut vieläkään multitronicin varastoon. Olen jo maksanut tuotteen, joten en viitsi sitä alkaa peruuttelemaan, mutta olisi sekin varmaan kannattanut tilata luotettavammasta verkkokauppa.comista, vaikka se olisikin maksanut ehkä pari kymppiä enemmän.
Sitten semmoinen pieni ilmoitus, että Aatoksia saa uuden ulkoasun muutaman viikon sisällä. Mitään valmisulkoasua ei ole tällä kertaa luvassa ja kun en itse oikein osaa tehdä kunnollista ulkoasua, niin tilaan sen ammattilaiselta(arvaa kuka). Ensin pitäisi saada tämä rahatilanne vain kuntoon. Mopokin on jo myynnissä (osta!). Siis, sen kun saan myytyä, niin sitten alan sitä ulkoasua tilailemaan.
Manga Fukushuu, eli aloittamani mangaan keskittyvä sivusto on lähtenyt yllättävän hyvin käyntiin. Jo toisena päivänään se keräsi google analyticsin mukaan 24 uniikkia kävijää ja sama määrä kolmantena päivänä. Arvostelujen kirjoittaminen on yllättävän mukavaa hommaa, toivottavasti harjoitus vähän teräistäisi taitojani sillä osa-alueella. Ja jottei tämä menisi ihan Manga Fukushuu-aiheiseksi blogiksi, vaihdettakoon aihetta…
Koulusta on jo viikko takanapäin ja jo väsyttää kovasti. Lukion ensimmäisellä luokalla lukujärjestystä katsellessa sitä luuli, että “kyllä tämä lukio sitten seuraavina vuosina helpottuu, kun saadaan näitä kursseja alta pois”. Toisin kävi. Toinen vuosi sai minut väsymään pahemman kerran, vaikka untakin tuli yleensä 7-9 tuntia yössä. “Kolmas vuosi on varmaan sitten tosi helppo!” Kolmas vuosi on entistä pahempi, kun niitä lukujärjestyksiä jälleen katsoo. Jottei tämä merkintä paisuisi turhan pitkäksi, voisin vaikka jatkaa tästä aiheesta huomennakin. Tai ylihuomenna. Katsotaan nyt. Manga Fukushuu(ja manga!) vie suht. paljon aikaa.
Koulun alku koittaa jälleen huomenna. Luvassa taas kankeita opettajia, kurittomia oppilaita, opetusta, ruokaa, välitunteja ja muuta. Lukion kolmas vuosi on siis nyt ihan nurkan takana, väijymässä ja valmiina iskemään ja lujaa ja keuhkoihin. Karmivat kirjoitukset tulevat saamaan viimeisetkin täysjärkiset järjiltään ja liittymään bloggaajien omituiseen joukkoon – tai muuhun vastaavaan omituiseen joukkoon.
Syksyllä minun olisi tarkoitus kirjoittaa filosofia, ei muuta. Kevääksi olen jättänyt lopun kärsimyksen ja kivahan se on tietää, että kyllä ne loputkin kirjoitukset tulevat vastaan ja aika pian. Siitä kunnialla selviämistä ei voi toivoakaan, ainakaan ääneen, mutta saa nyt nähdä, että mitenkä tässä käy.
Ensi kesänä koittaa viimein aika marssia armeijan sinisiin(rannikkojoukkoihin) ja täyttää oma kansalaisuusvelvollisuutensa. Toisin kun melkein kaikki muut täälläpäin, minä menen pienikokoiseen Kotkan armeijaan, jossa ei hirveän suuria ihmismääriä tarvitse sietää. Kodin tapaista rauhaa tuskin on luvassa, mutta eiköhän se voita monituhatpäisen Vekarajärven.
Luvassa on silloin aikaisia herätyksiä, kun ylempiarvoiset tulevat huutamaan korvaan, tehottomaksi ei voi sitä keinoa haukkua. Jokapäiväinen hernekeitto nauttii varmasti kovaa suosiota asukkaiden keskuudessa. Aamulenkki kuralammikoissa ja kenties aamu-uinti jäisessä vedessä herättää viimeistään kohmeisen sotilaanalun. Armeijan halvahkoja(asukkaille jopa maksetaan!) palveluja kun pääsevät nauttimaan pahimmat pummitkin, niin kuri on tarpeen, vaikka kaikki eivät sitä tarvitsisikaan(lue: haluaisikaan).
Majoitus tapahtuu kimppahuoneissa, joissa on niin mukavat sängyt, että niihin voi jopa nukahtaa. Varsinkin raskaan ja hikisen päivän jälkeen. Turistikohteita saa valitettavasti katsella vain armeijan alueen sisäpuolilta, mutta kyllä niitä kohteita armeijallakin riittää, asukas ei varmasti tule tuntemaan oloaan tylsäksi. Matkanjohtaja ja mukavaa seuraa on luvassa jokaiselle reissulle, jonka tekee. Matkakohteet ovat supisuomalaisia ja Suomihan on niin komea paikka, eikö vain?
Tuskin maltan odottaa! Hah, hah…
Viime aikoina en ole kovinkaan harjoittanut itseäni kirjoittamisen alalla. Ei ole ollut ideoita eikä innostusta blogin suhteen. Vaan kun järki sanoo, että pitäisi taas blogata. Pitäisi siis taas blogata. Tämä on uusi alku Aatoksille ja nyt olisi tarkoitus jatkaa vähän eri tyylillä kuin aiemmin(ehkä uusi ulkoasukin), jotta niitä ideoitakin riittäisi. Itsekään en ole siitä tyylistä ihan varma, mutta katsotaan nyt mitä tästä tulee.
Jotta tämä merkintä ei menisi ihan nuhjuttamiseksi, kerrottakoon ja ilmoitettakoon, että minulla on nyt ajokortti lyhyenoloisen kesäloman jälkeen. Onneksi olkoon minä. Puuhunkin osuminen on nyt paljon helpompaa, hehhei.
Jääköön tämä lyhyeksi. Siis merkintä.
Kävelyllä metsässä. Koira kirmaa edessä ja haistelee kevään tuomia hajuja. Lumesta esiin paistavia mättäitä, puita ja toisia jälkiä. Luonto alkaa taas kuulostaa, tuntua ja näyttää valoisammalta. Iloinen vihreä alkaa jo voimistua, kun talvi alkaa jälleen väistyä. Kuralätäköitä ympäriinsä ja koira tietenkin sotkee tassunsa niihin. Kohta on aika taas palata kotiin. Valoa kyllä riittäisi pidemmäksikin aikaa, mutta muutakin tehtävää on. Kevään tulosta voi kuitenkin olla tyytyväinen.
Hyvää kevättä vaan sinullekkin.
Ja pyörii ja pyörii ja pyörii… Ja loppuu. Wanhojen tanssit on viimein tanssittu. Pitkittyneet koulupäivät ja jatkuvat harjoitukset ovat viimein loppuneet ja aikaa on taas tehdä muutakin. Lomakin alkaa ja sehän tarkoittaa sitä, että minä lähden junalla korpeen. Pääsen vihdoinkin hiihtämään.
Loman aikana aatokset vaipuvat lomaunille ja palaavat taas täyteen tohinaan sen jälkeen. Minä toivotan sinulle oikein antoisaa loman viettoa! Jos sitä edes vietät…
Mario pomppii yli putkien ja päälle sienien. Konnat piiloutuvat kilpiensä suojiin, kun Mario kasvaa ja alkaa heittelemään tulta. Kohta pääkonnakin tippuu lattian läpi. Prinsessa Peach on jälleen turvassa.
Kiirettä on pitänyt, kun Sony PSP:täni olen säätänyt. Pari viikkoa sitten tuli mahdollisuus pistää siihen kotitekoisia pelejä ja ohjelmia, kuten erilaisia Mario-versioita. Siihen tosin tarvittiin eräs peli, joka löytyi postilaatikosta torstaina. Myös uuden pelin kimpussa olen peuhannut. Siksi siis tämä muutaman päivän tauko…
Viikonloppu on pian ohi, mutta mukavaa on jälleen ollut. Puolen päivän aikaan alkaa jo nälkä tuntua vatsassa ja siihen sitä sitten herää. Unisena hieroo silmiä ja näkee kissan jalkopäässä nukkumassa. Vielä voisi lojua muutaman minuutin sängyssä ja se muutama minuutti venyykin tunniksi. Kissa on vaihtanut sänkyä, kun pyöriskelyni sitä häiritsi. Missään ei saa rauhassa nukkua…
Aamupalan eteen voi jälleen nähdä vähän vaivaakin, kun on aikaa. Vähän leipää pöydälle ja jääkaapista mukaan kaikkea hyvää. Teevesi kiehumaan ja hunaja jo valmiiksi teekupin vierelle. Mikäs sen makoisampaa. Tällä aamupalalla selviää päivälliseen asti.
Päivä kuluu lukiessa, pelaillessa ja läksyjä tehdessä. Välillä käydään kuntosalilla ja sitten onkin jo ruoka-aika. Nälkä sitä onkin jo ja ruoka maittaa. Illalla vähän koneella irkkaillaan ja luetaan mangaa. Sitten taas petiin. Huomenna onkin jo aikainen herätys ja kaikki on toisin. Onneksi silloin on jo perjantain aaton aaton aaton aatto. Viikonloppuun ei ole enää pitkä aika!
Koeviikko on meneillään koulussa ja huonoja numeroita on luvassa. Ainakin matikanopettaja on kuulemma vähän kironnut meidän luokan kokeita. Tänään taas oli ruotsin koe… Siitä ei sen enempää. Ruotsia vain… Ei voi osata. Niin. Wanhojen tanssit lähestyvät nopeasti. Melko hyvin sujuupi.
Blogilista on luullut pitkän aikaa näitä blogimerkintöjäni haamupäivityksiksi(päivityksiä blogisivulla jostain muusta syystä kuin blogimerkinnöistä, esim. linkkiruletti), eikä ole siis laskenut tätä päivitetyksi moneen päivään. Vikaa olen yrittänyt korjata muokkaamalla blogin tietoja, mutta jostain syystä se ei onnistu. Blogilista valittaa, että osoite ei toimi. Ylläpidon kanssa ollaan mietitty asiaa ja vika kuulemma saattaa olla mm. nimipalvelimissa.
Uudet kuulokkeet pitäisi hommata mp3-soittimeen.
Tässäpä tätä elämää. Tylsä on elämäni, mutta ajattelinpa välillä tästäkin vähän kirjoittaa.
Otsikosta tuli vähän mälsä, ei voi mitään.
Talvi on jälleen Suomessa normaaliin tapaansa, ainakin melkein kaikkialla. Puut kallistelevat lumen painosta ja maa on valkoinen kuin talvinen jänis. Taivas sinertää ja ilma on raikas. Hengitän syvään, eikä hetki voisi olla paljon parempi.
Maisemaa riittää, kun kesän vihreät lehdet ovat poissa, hautautuneina lumen alle. Sukset jalkaan ja mäkeä laskemaan vaan. Pehmeä maa tekee kaatumisesta vain hauskaa. Voisi siihen hankeen jäädä makaamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja vain katsella kirkasta ja pilvetöntä taivasta.
Viileä tuulenvire humisee korvassa ja tuo mukanaan luonnon ääniä. Olo on rauhallinen kuin laiskiaisella. Pakkanen alkaa jo tuntua sormenpäissä, veri siis kiertäköön ja ylös hangesta. Mäkeä vain takaisin ylös. Viileä ilma raikastaa suuta.
Talvesta pääsee kunnolla nauttimaan vasta hiihtolomalla. Odotellaan siis siihen asti vain, niin pääsee taas kokemaan talven tuiskuisia elämyksiä. Voisi tämä sää kyllä vähän enemmän “talvistua” siihen mennessä.
