Suurin osa ihmisistä on konservatisteja. He äänestävät aina samat naamat ja samat puolueet eduskuntaan, heidän elämänsä on yhtä isoa rutiinia.
Mutta konservatistisuus taitaa ollakin aika luonnollista. Tai ainakin meidän ympäristö kannustaa siihen tehokkaasti.
Se on niin helppoa valita se turvallisin reitti, ajattelematta suuremmin muita vaihtoehtoja. Vaan turvallinen ei ole koskaan turvallista, varsinkaan jos tavoitteet ovat korkealla. Kilpikonna ei koskaan saavuta jänistä, jos se ei tee jotain tavanomaisesta poikkeavaa.
Minä yritän tehdä jotain erilaista saavuuttaakseni tavoitteeni. Mutta se ei ole helppoa.
Tässä pari mielenkiintoista sivustoa:
Satyyri on suht. epäsäännöllisesti ilmestyvä verkkojulkaisu, joka käsittelee kulttuuria. Satyyri on hiukan lehtien kaltainen media, sillä se päivittyy suurina “artikkelipaketteina” kausittain. Sivustolla julkaistavat artikkelit ovat ihan mielenkiintoista luettavaa ja käsittelevät mm. vasta julkaistuja kirjoja – suosittuja ja vähemmän suosittuja – sekä animea ja mangaa (nyt jo kuopattu animea ja mangaa käsittelevä sivusto Lockheart sulautui Satyyriin). Aikoinaan satyyri aloitti kuiskaaja-nimen alla ja nykyään satyyristä löytyy kaksi julkaisua. Kolmas tulee 14.10.
Minä jo ehdin luulla, että tämä projekti olisi jo jäänyt unohduksiin, mutta ei: Filosofia.fi avattiin muutama päivä sitten. Omien sanojensa mukaan sivusto on suomalainen filosofinen internet-portaali. Sivustolla on mm. ihan kiinnostava blogi, sekä laaja klassikkokirjasto, jossa voi lukea suosikkifilosofiensa tekstejä alkuperäiskielellä. Pitkien tekstien lukeminen ei tosin ole välttämättä ihan mielekästä hommaa tietokoneen ruudulta. Sivustolla on tietoa myös suomalaisesta filosofiasta ja kattava linkkivalikoima. Foorumi on valitettavasti vielä kesken.