Tässäpä tämmöinen puolivillainen arvostelu Nightwishin uusimmasta albumista, Dark Passion Playstä:
En ole koskaan ollut mikään nightwish-fani, pääasiassa Tarja Turusen takia. Mielenkiintoni kuitekin heräsi, kun kuulin, että Turunen on saanut kenkää ja tilalle tulee uusi laulaja. Ensimmäinen sinkku, Eva, ei kuitenkaan vakuuttanut. Hieno kappalehan se oli, mutta tulisiko koko levy olemaan samantapaista rauhallista metallia? Epäilyni osoittautuivat turhaksi, kun pääsin kuuntelemaan Dark Passion Playtä.
Edellisiin nightwish-albumeihin verrattuna DPP on vauhdikkaampi ja mahtipontisempi suurine kuoroineen ja orkestereineen, sekä aggressiivisimpine sävelmineen. Minun kaltaiseni Power Metal-fani vain ilahtuu tällaisesta muutoksesta.
DPP on onnistunut kokonaisuus. Se ei kompastele pahimpiin kliseisiin ja levystä ja löytyy vaihteluakin: On nopeita kappaleita, hitaita kappaleita, instrumentaalisia kappaleita jne. Myös taitava ja omaperäisen äänen omaava Marco Hietala pääsee tällä kertaa normaalia enemmän ääneen.
Osa albumin kappaleista on niinsanotusti kaupallisia tai helposti lähestyttäviä, kuten levyn sinkut, Eva, Amaranth ja Bye Bye Beautiful. Niissä ei ole juurikaan mitään pahaa, mutta levyltä löytyy myös hiukan “haastavampia” kappaleita, jotka vaativat vähän “tutustumista” ennen kuin niistä voi todella nauttia. Tämä on ihan hyvä ratkaisu, jonka avulla voi miellyttää sekä “populäärimusiikin kuluttajia”, että vannoutuneempia metallifaneja.
Sitten on vielä albumin kenties suurin epäilyksen aihe, eli uusi laulaja, Anette Olzon. Täytyy todeta, että hän on yksi parhaista metallimusiikin naislaulajista (joita tosin ei ole paljon…) tällä hetkellä ja hänen neutraalimman äänen luulisi miellyttävän suurempaa joukkoa ihmisiä kuin Turusen korkeat hoilotukset, joissa oli tosin omat puolensa. Kappaleiden perusteella Olzon on oikein hyvin onnistunut sopeutumaan Nightwishin karskiin joukkoon.
Kokonaisuudessaan DPP on toimiva albumi, joka ei tuo juurikaan uutta metalligenreen, mutta onnistuu silti olemaan huolella ja taidolla tehty levy, joka kestää useammankin kuuntelukerran. Kevyemmän metallin ystävät tuskin tulevat pettymään ja entisen Nightwishin fanitkin saattavat nauttia tästä levystä.
+Vauhdikkaat ja mahtipontiset kappaleet eivät kompastele pahimpiin kliseisiin
+Anette Olzonin ääni on oikein miellyttävä ja metallikappaleet tuntuvat sujuvan häneltä aivan mainiosti
+Levyssä on vaihteluakin
Pisteet(1-5): 4,5
Vihreä nurmi, silti punainen. Verestä punainen, vaan sitä ei voi enää nähdä. Sotilaita odottamassa väistämätöntä. Pahuus heidän sisällään lietsoo. “He lähestyvät” joku huutaa. Herätkää nuoret ja viha hiipuu pois. Toivovat taivaan olevan puolellaan. Sotakentällä he seisovat, kaikki päättyköön siellä.
Metalli lyö metallia ja sen voi kuulla. Sota ja viha kalvaa miehiä. Musertuneita ruumiita ympäriinsä. Suru ei häviä ennen kuolemaa. Valo peittyy pimeyteen.
Kunniaa tappamisella. Leijonansydämiset jääkööt muistoihin. Nurmi olkoon ikuisesti tahrattu verellä.
Suru on jäänyt kentälle. Sotilaat ja hyväuskoiset, he ovat poissa. Taistelukentällä ovat he hävinneet. Murtuneet ruumiit ovat peittäneet maan. Sokeana he etenivät ja taistelukentällä he hävisivät. Sota on ohi, vaan tuska on ikuista.
np: Blind Guardian – Battlefield