Suurin osa ihmisistä on konservatisteja. He äänestävät aina samat naamat ja samat puolueet eduskuntaan, heidän elämänsä on yhtä isoa rutiinia.
Mutta konservatistisuus taitaa ollakin aika luonnollista. Tai ainakin meidän ympäristö kannustaa siihen tehokkaasti.
Se on niin helppoa valita se turvallisin reitti, ajattelematta suuremmin muita vaihtoehtoja. Vaan turvallinen ei ole koskaan turvallista, varsinkaan jos tavoitteet ovat korkealla. Kilpikonna ei koskaan saavuta jänistä, jos se ei tee jotain tavanomaisesta poikkeavaa.
Minä yritän tehdä jotain erilaista saavuuttaakseni tavoitteeni. Mutta se ei ole helppoa.
Joku aika sitten Riku kummasteli sitä, kuinka blogin ja levyn voisi yhdistää. Aika omituinen ja varmaan syystäkin vaikea yhdistelmä sanon minä, mutta jotkut ovat varmaan pohtineet enemmänkin semmoisia yhdistelmiä kuin lehti ja blogi tai lehti ja nettisivusto.
Bongasin juuri Telkku.comin TV-lehden. Tuo omituisuus on siis lehti, joka on tungettu semmoisenaan nettiin, tehty ilmeisesti flashilla. Kuvittele käteesi tavallinen TV-lehti ja vilkaise vähän tuota telkun tekelettä, niin tiedät mistä minä hourailen.
Satyyristä on tehty lehtimäinen ulkoasun ja käyttöjärjestelmän muokkauksilla sekä vaiheittaisilla julkaisuilla (esim. satyyri 3 ilmestyy 23.11.) Wired:a voisi sanoa jo nettilehdeksi. Molemmat sivustot ovat tehneet ihan onnistuneita ja osittain omaperäisiäkin ratkaisuja. Telkku on mennyt vielä pidemmälle ja nähnyt vaivaa ehkä turhankin takia.
Sitä ei voi kiistää, etteikö telkun TV-lehti tuntuisi lehtimäiseltä, vaikka se onkin netissä ja se on ihan mukava yksityiskohta, mutta olisi se voitu tuottaa paremminkin. Eikä lehti semmoisenaan edes välttämättä sovi nettiin. Miksi ei? Sehän on ihan tutkittu juttu, etteivät netin käyttäjät oikein siedä tuommoisia tekstimöykkyjä, joita lehdissä tapaa vähäisine kappalejakoineen.
Entä se toteutus sitten? Se on ihan ymmärrettävää, että yhdelle ruudulle on ahdettu yksi kokonainen aukeama. Yksi sivu olisi pitempi korkeus- kuin leveyssuunnassa toisin kuin näyttö ja siihen olisi ehkä pitänyt sotkea sitten mukaan ruudun alas kelailua, kuten normaaleissa blogeissa ja sehän syö sitä lehtimäisyyttä pois.
Mutta nyt kun koko aukeama on läväytetty ruudulle, on tekstin fonttikokoa jouduttu pienentämään, jotta se näyttäisi ihan normaalilta tekstiltä normaalissa lehdessä. Tämmöisellä pienellä näytöllä se teksti on liiankin pientä (jos se näytön koko edes vaikuttaa tekstin kokoon).
Oli tuo telkun lehti sitten kuinka lehtimäinen tahansa, puuttuu siitä se kosketus, joka tuntuu tavallista lehteä pidellessä. Ja niin sen kuuluisi ollakin, lehdet täällä ruudun paremmalla puolella ja nettisivut siellä ruudun takana (tai ruudulla, miten sen nyt ottaa).
Liika on aina liikaa ja vähemmälläkin voisi päästä.
Mitä mieltä sinä olet?
Kawachi oli nuori leiväntekijä, joka menestyi ihan kohtalaisesti ammatissaan. Hän oli kuitenkin huonompi kuin moni muu samanikäinen leiväntekijä. Se johtui hänen eräästä puutteestaan.
Kawachilla oli “what?!”-asenne. Periaatteessa se tarkoittaa sitä, että Kawachi hämmästeli ja ihmetteli kaikkea hänelle vierasta. Hän kysyi oikeat kysymykset: “mikä tuo on?”, “mitä nyt tapahtuu?” jne., mutta hän ei yrittänytkään vastata niihin. Sitä on “what?!”-asenne. Ja sen takia Kawachi ei päässyt koskaan etenemään leiväntekijän urallaan.
Kun yllättyy jostain asiasta, kannattaa muistaa, että syiden pohdinta on itselle paljon hyödyllisempää kuin seurausten kritiikitön ihmettely. Tätä ei käsittääkseni kaikki harrasta ihan tarkoituksenmukaisesti.
Yhtenä päivänä netissä harhaillessa tuli vastaan tämmöinen. Tuli nyt väsyneenä mieleen, että väsyneenä bloggaamisesta voisikin kirjoittaa.
Vähän samoilla linjoilla olen tuon blogimerkinnän kanssa: Nykyajan “netti-ihminen”, joka käy töissä tai koulua ja liikkuu vielä turhan vähän on yleensä tavallisena arkipäivänä hyvin väsynyt. Välillä tuntuu, ettei jaksaisi tehdä mitään. Mikä siihen sitten auttaa?
Kun minä olen väsynyt ja pitäisi blogata pitkästä aikaa, niin yleensä siihen auttaa se, että tekee jotain “kevyttä” puuhaa, josta itse pitää(esim. katsoo animea, youtube-videoita, jne.). Pahimmassa väsymyksessä kannattaa pitää taukoa tietokoneelta(ei siinä paljon epäelämää mene hukkaan) ja mielellään käydä pienellä happihyppelyllä ulkona. Pieni liikkuminen(myös sisällä) auttaa lähes aina.
Väsyneenä on yleensä myös inspiraatio ja jutunaihekin hakusessa. Sitä varten kannattaa miettiä vähän valmiiksi sopivia aiheita ja mahdollisuuden mukaan kirjoittaa niitä muistiin. Myös muiden blogien tai ylipäätänsäkin netin selailu jutunaiheet mielessään voi tuottaa tuloksia. Sitten on vielä tämä härveli, josta minä tosin en oikein välitä.
Siinäpä olikin kaikki, mitä nyt väsyneestä mielestäni sain ulos kaivettua.
Tätä aihetta olen saattanut pohtia aikaisemminkin jossain blogissani, mutta se kiinnostaa minua sen verran, että otan sen jälleen esille:
Kuvittele olevasi hiiri, ihan tavallisen kokoinen semmoinen. Kuvittele eteesi, siis hiiren eteen, tulitikku, tavallisen kokoinen tulitikku, melkein hiiren korkuinen. Kuvittele se tulitikku palamaan. Tavalliset tulitikuthan palavat muutamassa sekunnissa, joten terveen järjen mukaan se palaa hiirenkin näkökulmasta muutamassa sekunnissa. Vai palaako?
Kuvittele olevasi ihminen, sen ei varmaan pitäisi olla kovin vaikeaa. Aivan, siis tavallisen kokoinen ihminen, vajaa kaksimetrinen. Nyt, kuvittele eteesi tulitikku, joka on melkein sinun korkuinen, vaikka n. 1,5 metriä. Kuvittele se tikku palamaan. Siinä tuskin menee muutamaa sekuntia, vaan se palaa ehkä n. tunnissa. Vai palaako?
Nyt, kuvittele olevasi kaksikymmentämetrinen jättiläinen. Kuvittele eteesi tulitikku, joka on n. 1,5-metrinen ja kuvittele se palamaan. Palaako se n. tunnissa pois? Vai meneekö siinä vain muutama sekunti?
Noniin, nyt voit kysyä itseltäsi: Mitä opin tästä? Eräs kaverini tiivisti tämän ajatukseen, “Ehkä aika on suhteessa massaan”. Muistan joskus nähneeni dokumentin, jossa kerrottiin, kuinka kärpäset tuntevat ajan kulkevan hitaammin kuin ihminen ja sen takia ne pystyvät reagoimaan nopeasti uhkaaviin liikkeisiin. Ehkä tämä pätee muihinkin pieniin eläimiin ja hyönteisiin?
Huomenna se sitten on, filosofian ylioppilaskirjoitukset. Laiskuuden takia en ehtinyt viimeistä kirjaa, yhteiskuntafilosofiaa käsittelevää opusta, lukea ollenkaan, mutta olen kovissa toiveissa sen suhteen, että siitä ei tule paljon kysymyksiä. Yleensä tämänmoisissa tilanteissa käy ihan päinvastoin. Toisaalta, viime syksyn kirjoitukset olivat suhteellisen yhteiskuntapainotteiset, joten toiveet ovat korkealla.
Viime kevään kirjoituksissa oli paljon kysymyksiä etiikasta ja koska syksyllä kirjoitukset painottivat yhteiskuntafilosofiaan, niin jäljelle siis tavallaan jää metafysiikkaa ja tieto-oppia käsittelevä kirja, johon minä olen panostanutkin. Filosofian luvussa on se erikoinen piirre, että toisin kuin esim. biologiaa lukiessa, niin filosofia kirjoista ei saa pelkkää tietoa päähänsä, vaan omat käsitykset muista, itsestään ja maailmasta voivat muuttua. Kun tutustuu eri näkökulmiin eri asioista, niin oma maailmankuva ja -katsomus muuttuvat.
Monilla on käsittääkseni hiukan vääränlainen kuva filosofiasta. He näkevät filosofian melkeinpä vain käsitteellisenä haihatteluna asioista, joilla ei oikeastaan ole käytännön merkitystä. Metafysiikka tosiaan on sellaista, mutta filosofia kokonaisuudessaan on tiede, jolla voi käsitellä asioita arkisista ongelmista vaikka tieteelliseen tutkimukseen asti. Se onkin aina kiinnostanut minua.
Jos Suomesta tulisikin yhtäkkiä anarkistinen valtio…?
Mies päästämässä himonsa valloilleen ja raahaamassa kaunista naista hiukan syrjemmälle tyydyttääksen itsensä. Nainen kiljuu ja raapii miestä, mutta kukaan ei auta. Suojeluskunta, tasavaltahenkisten henkilöiden perustama joukko vapaaehtoisia on laajennut jo suhteellisen suureksi organisaatioksi. Nämä miehet, joiden käsivarsilla on valkoiset huivit, kuulevat naisen kiljunnan kauaskin ja lähtevät apuun. Oikein varustatutuneena he taltuttavat himokkaan miehen ja tutkivat miehen ja naisen, jos löytyisi vaikka jotain syötävää. Mitään tärkeää ei kukaan kuitenkaan nykyään enää kanna mukanaan, ihmiset ovat hyviä keksimään piiloja. Yksi suojeluskuntalainen jää auttamaan naista, kun muut vievät miehen rangaistavaksi. Suojeluskunta ei armahda. Nainen vierastaa auttavaisen tuntuista suojeluskuntalaista, hänellä ei ole paljon kokemusta heistä. Suojeluskuntalainen jatkaa kuitenkin vaistojensa varassa tehtävää, joka edelliseltä mieheltä jäi kesken. Hän on vain vapaaehtoinen.
Muut suojeluskuntalaiset hautaavat ruumista, kun takana kuuluu liikettä. Joukko Suomen puolustajia saapuu aseineen paikalle. Heidän mielestään vain Suomen puolustajat ovat kykeneviä vaativaan järjestyksen pitoon. Muitakin samankaltaisia organisaatioita on Suomi pullollaan. Suojeluskuntalaisten veri tahraa hautapaikan.
Sisällissodaksi voisi tätä jo kutsua, eikä se tule loppumaan, ennen kuin joku muu valtio puuttuu asiaan. Pieni Suomi ei ole ollut kuitenkaan mikään uhka ja suurvalloilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin hoitaa rähiköivä Suomi pois maailmankartalta. Suomen kansalaisia virtaa muihin valtioihin, sillä Suomessa he eivät ole enää turvassa. Pian se onkin vain itsepäisten ihmisten taistelukenttä.
Suomeen tuskin tulee anarkiaa ihan noin vaan, eikä tilanne välttämättä olisi tuommoinen. Tämä nyt vain oli hyvin vähäisellä ajatuksella höystettyä uumoilua ja ajan kulua. Älä siis ota tätä tosissasi.