Tänään YO-kokeiden sarjaa jatkoi äidinkielen essekoe. Nyt kun se on päättynyt, voin tehdä. Vaikka näin.
Sitä olen ihmetellyt, minkä takia kielessä, jonka avulla voi olevinaan muodostaa maailman pisimpiä yhdyssanoja, kielioppisäännöt ovat niin tinkimättömät. Näin siis, jos äidinkielen opettajan korjauksista ja opetuksista voi jotain päätellä.
Joustavaksi kieleksi kun tätä suomea kutsutaan, luulisi äidinkielen opettajankin hyväksyvän vähän sitä joustoa. Tuon lauseen ympärillä leijailisi jo tässä vaiheessa punaista, jos se olisi annettu jonkun äidinkielen opettajan kynsiin. Tai ainakin meidän opettaja on tämänlaisissa asioissa kireä kuin – ei Esteri vaan – umpisolmu.
Mitenkähän käy sitten kun pääsen täältä kotikolosta tuonne ulkomaailmaan haistelemaan ja maistelemaan vähän tuota elämää, tuleekohan vastaani samanlaista kireyttä tämän meidän kielemme suhteen? Saanko kirjoittaa lauseen ilman verbiä ja muutenkin vähän hassussa järjestyksessä?
Tästä olet varmaan jo kuullut.
Täältä selviää hänen motiivinsa. Hän ei selvästi ollut tyytyväinen tähän yhteiskuntaan, mutta suurenteli kuitenkin yhteiskuntamme ongelmia ja luuli, että ihmiskunta hyötyisi hänen radikaaleista toimistaan – vaan kun ei hyödy. Kutsui itseään “toisinajattelijaksi”, mutta hullu tuo on.
Ottaa päähän.
Uhrien ja omaisten kohtalo oli valitettavaa.
Tero oli terävässä kunnossa ja kiskaisi tällä kertaa ihan keihäänheittokentän sisälpuolelle. Myös parilla muulla suomalaisella onnisti, kun tanssilattialla svengasivat kuin kissa kohmeisella jäällä.
Nyt kyllä suomalaisten itsetunto kohosi muutaman asteen ylöspäin. On se hyvä asua tässä maassa.
