Valkolakki kävi päässä ja matkasi takaisin sinne, mistä tulikin, eli pahvilaatikkoon. Yo-arvosanat ansaitsivat tyytyväisyyteni. Stipendirahaakin tuli, jopa kahdesta lähteestä.
Kummallisin yo-lahjoistani oli kokovartalopeili. Vakiolahja valmistuneille näyttää olevan kaikenmoiset kipot ja kupit. Rahaa tuli sen verran, että kohta on varaa ostaa kannettava tietokone. Ja nyt päästäänkin siihen varsinaiseen asiaan…
Se kannettava, jota havittelen on syy siihen, minkä takia päärynä on niin epäsuosittu. Siis Apple MacBook. Olen vain iloinen, kun pääsen tästä pöytäkoneesta eroon. Odotus kuitenkin jatkuu vielä vähän aikaa.
Joko minä en hallitse tätä kaikkien oppikirjojen hehkuttamaa syväsuuntaista oppimista tai sitten se on vain syvältä. Siinähän on tarkoitus käsitellä tietoa kokonaisvaltaisesti käyttämällä mm. mind mappejä, tiivistelmiä, muistiinpanoja ymv. menetelmiä.
Yhteiskuntaopin yo-kokeisiin lukiessani käytin noita kaikkia tekniikoita ja vielä muutamia muitakin, mutta tulos oli pettymys. Kokeesta tulee korkeintaan C. Ja arvosana-asteikkohan menee näin: LEMCBAI. Tai kuten minun viivottimessa lukee: lemcbaiaamua. Ehkä sittenkin se edellinen asteikko.
No mutta kuitenkin. Jos huono tuuri käy, kokeesta tule B, mikä olisi iso pettymys. Näin yksinkertaisesti sanottuna.
Olisi ihan mukava pitää se “yo-kokeilla ei ole mitään oikeata väliä”-asenne, mutta kolmen vuoden ja suuren panostuksen jälkeen se on vähän vaikeaa. Toivottavasti edes tämänpäiväinen psykologian koe meni paremmin. Kyllä se siltä vähän tuntui ja siihen ne suurimmat panokset menikin.
Ja tämänpäiväisestä kokeesta puheenollen, se olikin sitten viimeinen yo-koe. Mutta kohta pitää alkaa lukemaan pääsykokeisiin. Onneksi niihin voi panostaa vähän enemmän, kun ei ole niin lyhyttä lukulomaa.
Tänään YO-kokeiden sarjaa jatkoi äidinkielen essekoe. Nyt kun se on päättynyt, voin tehdä. Vaikka näin.
Sitä olen ihmetellyt, minkä takia kielessä, jonka avulla voi olevinaan muodostaa maailman pisimpiä yhdyssanoja, kielioppisäännöt ovat niin tinkimättömät. Näin siis, jos äidinkielen opettajan korjauksista ja opetuksista voi jotain päätellä.
Joustavaksi kieleksi kun tätä suomea kutsutaan, luulisi äidinkielen opettajankin hyväksyvän vähän sitä joustoa. Tuon lauseen ympärillä leijailisi jo tässä vaiheessa punaista, jos se olisi annettu jonkun äidinkielen opettajan kynsiin. Tai ainakin meidän opettaja on tämänlaisissa asioissa kireä kuin – ei Esteri vaan – umpisolmu.
Mitenkähän käy sitten kun pääsen täältä kotikolosta tuonne ulkomaailmaan haistelemaan ja maistelemaan vähän tuota elämää, tuleekohan vastaani samanlaista kireyttä tämän meidän kielemme suhteen? Saanko kirjoittaa lauseen ilman verbiä ja muutenkin vähän hassussa järjestyksessä?
YO-kirjoitusten lähestyminen lisää yllättävän paljon stressiä. Pitää maksaa kaikenmoisia maksuja kirjoista, penkkarikarkeista, abiristeilystä jne. Köyhällä opiskelijalla ei ole varaa kaikkeen, jostain piti tinkiä.
Nimittäin Philips Wake-up lightista. Vaikken sitä edes saanut nähdä, tulee jo nyt ikävä. Se olisi ollut monien aamujen pelastus. Luulisin.
Wake-up lightista suostuin tinkimään jankutettuani itseni kanssa tarpeeksi pitkään asiasta. Yksi peruste minulla oli väittelyssä itseäni vastaan, nimittäin se, että helppoon aamuherätykseen ei välttämättä tarvitse satasen herätyskelloa.
Kerran luin eräältä nettisivulta erään blogimerkinnän, jonka oli kirjoittanut eräs ulkomaalainen opiskelija. Siinä merkinnässä oli eräs tekniikka, jonka nyt ajattelin jakaa:
Siihen tarvitaan kaksi herätyskelloa. Toinen voi olla vaikka kännykän herätyskello tai mikä tahansa, mutta toisessa täytyy voida säätää herätysäänen äänenvoimakkuuta. Semmoinen kello on esimerkiksi radioherätyskello.
Sitten vähän taustaa. REM-uni on unen tärkein vaihe. Silloin ihminen näkee unia ja mielikin “uusiutuu”, “reboottaa”, tai miten vaan. Kaikki REM-uni ei tule yhtenä klönttinä jossain välissä yötä, vaan sitä on useissa jaksoissa unen aikana ja niiden jaksojen välissä on sitten sitä muunlaista unta.
REM-uni on tehokkaimmillaan n. 7-8 tunnin välissä. Se onkin optimaalinen nukkumisaika, nimittäin se 7-8 tuntia. Parasta olisi varmaan nukkua joka yö se 7-8 tuntia. Tämä huomio ei nyt varsinaisesti liittynyt tähän tekniikkaan, mutta voi tätä jotenkin hyödyntää.
Kun ihminen herää REM-unen aikana, hän tuntee itsensä väsyneeksi ja nouseminen voi olla hyvin vaikeaa. Sen takia kannattaa herätä jonkin muun unenvaiheen aikana.
Ihminen herää helpommin silloin, kun hänen unensa ei ole REM-vaiheessa. Pienikin ääni voi herättää hänet. Tähän tämä tekniikkakin perustuu.
Nyt sitten siihen asiaan. Pistä se herätyskello, jossa pystyy säätämään äänenvoimakkuutta, soimaan vaikka semmoiset puolisen tuntia ennen varsinaista herätysaikaasi. Säädä sen kellon äänenvoimakkuus niin pienelle, että et herää siihen REM-unen aikana, vaan sen muun unenvaiheen aikana. Tässä asiassa ei auta muu kuin kokeilla eri päivinä eri äänenvoimakkuuksia.
Sen jälkeen säädät sen toisen herätyskellon herättämään sinut silloin varsinaisena herätysaikanasi. Tämä kello on ns. suunnitelma B, eli jos et herää ensimmäiseen, hiljaiseen herätyskelloon, heräät varmasti tähän toiseen.
Noniin ja se oli siinä. Minunkin pitää vielä kokeilla tätä tekniikka, kun en ole vieläkään sitä kokeillut, vaikka olen tiennyt tästä jo melkein vuoden. Raportoidaan sitten myöhemmin, jos se toimii. Tai ei toimi.
Minä olen huono aamuherääjä. Tosin, minusta vähän tuntuu, että lähes jokainen ajattelee niin itsestään. Kenties.
Noh, joka tapauksessa, minä tilasin itselleni Philips Wake-up lightin, jokaisen aamuinhokin suosikkilelun, erään elefantin innoittamana. Tuon herätyskellon olisi tarkoitus herättää minut valon ja lopulta myös äänen pikkuhiljaisella lisääntymisellä, jolloin minä heräisin “luonnollisesti” ja pirteänä.
En sitten tiedä, toimiiko tuo vekotin, mutta moni seikka puhuu sen puolesta. Tai ainakin moni palaute. Siis ihmiset niiden palautteiden takana.
On se saanut negatiivisiakin arvioita, kenties laite ei toiminut heidän käytössään niinkuin olisi pitänyt. Onneksi he kuitenkin edustavat vähemmistöä. Toisaalta minulle eivät sopineet eräät kovasti kehutut ja suositut kuulokkeetkaan, sillä kuuluin siihen vähemmistöön, jonka korviin ne eivät oikein sopineet.
Tuosta tapauksesta tuskin voi kuitenkaan vetää mitään johtopäätöksiä tai -lankoja mihinkään suuntaan. Jos metsään meinaat eksyä nyt, käytä kompassia ja karttaa, älä raahaa lankaa perässäsi, kuten ne nimeltä muistamattomat satuolennot, joiden lanka taisi katketa tai jotain. Tämä kommentti nyt meni taas aiheen vierestä. Tai oikeastaan aikaa kaukaa ohitse.
Nooh, joka tapauksessa, philipsin wake-up light kevensi lompakkoani muutamalla grammalla, eli 90 viiltävällä paperieurolla. Oikeastaan ne kuitenkin olivat jo pankissa, kun ostoksen maksoin, joten siitä, että kevensivätkö ne (suomalaista nahka-) lompakkoani voi olla monta mieltä. Yksikin ihminen voi olla, jos vain sattuu omaamaan monta mieltä.
Sitten vielä aiheeseen liittyvähkö sivuhuomio, josta minun piti tehdä kokonainen blogimerkintä, mutta josta olisi tullut liian ärsyttävän saarnaava, joten päätin lyhentää sen pieneen sivuhuomautukseen tämän blogimerkinnän loppuun:
Uni on aliarvostettua ja kahvipavut ovat kaiken pahan pavut.
Nojaa, kahvista olkoon kukakin mitä mieltä tahansa ja hyvä niin vaan.
Nyt jään vain odottelemaan sitä wake-up laittia, jonka pitäisi saapua vain parin ja viiden viikon sisällä, kiitos sen kauhean suosion. Verkkokauppa.comista, jossa sitä oli tilattu yli 25 kappaletta, olisin jättänyt tilaamatta, jos olisi ollut mitään takeita saada jostain muualta se yhtään nopeammin. Paljon muita vaihtoehtoja en löytänyt, mutta Gigantti oli yksi niistä ja sieltäkin valokellot olivat tyystin loppu.
Toivottavasti se nyt saapuisi sen parin ja viiden viikon sisällä. Sen jälkeen nimittäin alkaa lukuloma, jolloin sitä kelloa todella tarvitsen.
Olo ylioppilaskokeessa on kuin leivällä leipäpussissa. Ehtiikö sitä homehtua ennen kuin otetaan pois pussista?
Kuusi tuntia on runsaasti aikaa tehdä yksi koe. Vaan kun on myös kuusi tehtävää ja se on aika paljon, usko vaan. Kun ensimmäiseen tehtävään kuluu siitä kuudesta reilu kuudesosa, alkaa sitä ilman kokemuksen tarjoamaa turvaa panikoimaan. Riittääkö se aika ollenkaan?
Paniikissa ja hätäpäissään sitä alkaa tietenkin toimimaan kuin hätäpää. Ja sehän tietenkin hätiköi, mitäs muuta? Kiireellä kaikki loput viisi tehtävää läpi, toivottavasti ehtii. Ei katsota edes kelloon.
Aikarauta lyö kahtatoista, puolet ajasta on siis kulunut. Kaikki tehtävät tehtynä. Mitäs sitä muutakaan tämmöisestä voi odottaa…
...kuin C:tä.
Ylioppilasarvosana-asteikko menee kuin LEMCBAI, eli juuri noin. C on keskellä ja merkitsee samaa kuin kouluarvosana 7. Muistat kai vielä kun sait seiskoja kokeista? Muistat kai? Ala-asteella se merkitsi surkeaa suoritusta, ylä-asteella pettymystä, lukiossa sitä ollaan vähän realistisimpia: 7 on keskiverto, ihan ok, mitäs tässä, hyvin tässä pärjäillään.
Vaan kun hyvin ei tässä pärjäillä. Filosofia verrattuna esimerkiksi pitkään matematiikkaan, yhteiskuntaoppiin, melkein mihin tahansa, on helppoa kuin naksujen syönti – ottaa vaan pussista. Niitä naksuja nimittäin, arvasit varmaan. Tässä siis vähän mietityttää:
Mitenkä ne muut kokeet tulevat menemään?
Huomenna se sitten on, filosofian ylioppilaskirjoitukset. Laiskuuden takia en ehtinyt viimeistä kirjaa, yhteiskuntafilosofiaa käsittelevää opusta, lukea ollenkaan, mutta olen kovissa toiveissa sen suhteen, että siitä ei tule paljon kysymyksiä. Yleensä tämänmoisissa tilanteissa käy ihan päinvastoin. Toisaalta, viime syksyn kirjoitukset olivat suhteellisen yhteiskuntapainotteiset, joten toiveet ovat korkealla.
Viime kevään kirjoituksissa oli paljon kysymyksiä etiikasta ja koska syksyllä kirjoitukset painottivat yhteiskuntafilosofiaan, niin jäljelle siis tavallaan jää metafysiikkaa ja tieto-oppia käsittelevä kirja, johon minä olen panostanutkin. Filosofian luvussa on se erikoinen piirre, että toisin kuin esim. biologiaa lukiessa, niin filosofia kirjoista ei saa pelkkää tietoa päähänsä, vaan omat käsitykset muista, itsestään ja maailmasta voivat muuttua. Kun tutustuu eri näkökulmiin eri asioista, niin oma maailmankuva ja -katsomus muuttuvat.
Monilla on käsittääkseni hiukan vääränlainen kuva filosofiasta. He näkevät filosofian melkeinpä vain käsitteellisenä haihatteluna asioista, joilla ei oikeastaan ole käytännön merkitystä. Metafysiikka tosiaan on sellaista, mutta filosofia kokonaisuudessaan on tiede, jolla voi käsitellä asioita arkisista ongelmista vaikka tieteelliseen tutkimukseen asti. Se onkin aina kiinnostanut minua.
Lukion viimeisellä luokalla kun olen, niin ylioppilaskirjoitukset alkavat väijyä tuolla selän takana. Nyt syksyllä kirjoitan filosofian. Tehostaakseni opiskelujani päätin perustaa tämän blogin: Manabu.
Idea on melko simppeli: Ihminen oppii paremmin, kun hän opettaa itse. Manabussa siis pyrin opettamaan kävijöitä(jos heitä on) opiskelemissani aineissa. Manabu löytyy myös blogilistalta.
Ja yksi juttu vielä. Aatoksia ei vieläkään päivity blogilistalla, syyttävää sormea siis tuskin kannattaa osoittaa blogilistaa päin, kun kerran poistin ja lisäsin tämän blogin uudestaan sinne, vaan vika taitaa olla siellä toisessa päässä, eli palveluntarjoajalla. Luulisin. Ei nyt vielä aleta rovioita sytyttelemään. Muista, että Aatoksia-blogilla on myös RSS-syöte, sitäkin voi nimittäin seurailla blogilistan päivityksien sijasta.
Koulun alku koittaa jälleen huomenna. Luvassa taas kankeita opettajia, kurittomia oppilaita, opetusta, ruokaa, välitunteja ja muuta. Lukion kolmas vuosi on siis nyt ihan nurkan takana, väijymässä ja valmiina iskemään ja lujaa ja keuhkoihin. Karmivat kirjoitukset tulevat saamaan viimeisetkin täysjärkiset järjiltään ja liittymään bloggaajien omituiseen joukkoon – tai muuhun vastaavaan omituiseen joukkoon.
Syksyllä minun olisi tarkoitus kirjoittaa filosofia, ei muuta. Kevääksi olen jättänyt lopun kärsimyksen ja kivahan se on tietää, että kyllä ne loputkin kirjoitukset tulevat vastaan ja aika pian. Siitä kunnialla selviämistä ei voi toivoakaan, ainakaan ääneen, mutta saa nyt nähdä, että mitenkä tässä käy.